Ennen ”paluumuuttoa” kavimme viela kerran Melbournen elaintarhassa, tapaamassa Hankia ja hanen perhettaan, jotka olivat paikkakunnalla kaymassa. Tassa viela muutama elainkuva:
Paasiaisviikon maanantaina pakkasimme auton ja otimme suunnan kohti Milduraa. Emme kuitenkaan paasseet edes kaupungista ulos, vaan muutaman kilometrin ajon jalkeen, aivan ydinkeskustan tuntumassa, auto alkoi jalleen temppuilla. Kuten kuvasta nakyy, maki ei ollut kovin jyrkka, mutta teho ei yksinkertaisesti riittanyt kuljettamaan autoa eteenpain… Niinpa jouduimme hyppaamaan ulos autosta ja tyontamaan auton bussipysakille. Apua odotellessa oli hyva aika pistaa piknik pystyyn…
Paikallinen Autoliitto (RACV) tarjosi jalleen vastinetta jasenmaksulle ilmaisen hinauspalvelun muodossa. Meilla ei kuitenkaan ollut aikaa jaada odottamaan auton korjausta, kun toiden oli maara alkaa Mildurassa seuraavana aamuna. Ja toisaalta halusimme selvittaa ongelman perusteellisemmin, ettei sama ongelma ole taas parin viikon paasta edessa. Hank ehdottikin, etta jospa auto hinattaisiin hanen ystavansa pihalle, josta se muutaman viikon sisalla saataisiin tuotua Milduraan…
Saimme selville, etta paasisimme Milduraan yobussilla, joka olisi perilla seuraavana aamuna. Niinpa rinkat pakattiin valttamattomimmilla tavaroilla ja jalat otettiin alle… Hinta 600 km bussimatkasta oli uskomattoman halpa: 35$ (n. 20 €). Toisaalta penkit olivat aika epamukavia nukkumista ajatellen. Mutta Milduraan selvittiin aamun valjetessa…
Perilla meita odotti tyomaa koripallokentalla. Hank oli saanut toimeksiannon vain 1½ vuotta vanhan kentan purkamisesta. Hallin rakentaminen oli maksanut niin paljon, ettei sen pyorittamiseen ollutkaan varaa, vaan se myytiin katoliselle koululle. Kentan tilalle on tarkoitus rakentaa uusi, hieno taidekeskus. Sen alta oli tarjolla n. 10 km lattialautaa seka tukirakenteet. Sinallaan saali purkaa niin tuoretta puulattiaa, mutta jai halliin viela parin koripallokentan verran pelitilaakin…
Muutaman paivan ja n. 140 miestyotunnin kuluttua lattia oli saatu purettua ja kuljetettua ”yardille”. Kaikkia niitteja ei kuitenkaan ehditty tuossa ajassa viela nyppia, vaan ”denaulaamista” riitti viela pariksi paivaa…
Yllattavan paljon seittia oli 18 kuukauden aikana ehtinyt lattian alle kertya. Eraasta nurkasta loytyi myos pieni mutta pelatty Redback, jonka purema kuulemma aiheuttaa kivuliaan, mutta harvoin kohtalokkaan myrkytyksen… Onneksi Jani bongasi sen, ennen kuin se ehti loytaa Janin…
Viikonloppuna naimme pitkasta aikaa muitakin paikallisia ystaviamme. Ihmetys oli melkoinen, kun olimme palanneet takaisin… taas… Vaikuttaa silta, etta kaikki tiet johtavat auringonpaisteiseen Milduraan (ei aluetta suotta kutsuta Sunraysiaksi, vaan tama on tilastollisestikin Australian aurinkoisin paikka). Olemme lahteneet taalta lanteen, pohjoiseen ja etelaan, mutta aina olemme syysta tai toisesta paatyneet tanne takaisin… Seuraavaksi pitanee yrittaa itareittia…;o)
Paasiaista vietimme paaosin Wilsoneilla, jossa meita odotti jalleen sydamellinen vastaanotto…:o) Juhlan aihetta oli kerrakseen, kun perheen esikoinen vietti 21-vuotisjuhliaan (taalla 21v on ilmeisesti jopa tarkeampi rajapyykki kuin 18v). Paikalle olikin keraantynyt sankoin joukoin Markin vanhoja kavereita, jotka nykyaan vaikuttavat ympari Australiaa.
Paasiaisen aikaan paikkakunnalle oli kokoontunut myos paljon moottoriurheilun harrastajia ja seuraajia. Taalla oli monenlaista tapahtumaa kartingista drag racingiin ja kilpavesihiihtoon. Kavimme nuorison kanssa seuraamassa kahta viimeksi mainittua. Kiihdytysajoissa ei valitettavasti ollut Top Fuel –autoja paikalla, joten ”maanjaristykset” ja tulenlieskat jaivat talla kertaa kokematta, mutta kuminkarya ja vauhdikasta metelia oli silti riittavasti. Suuremman vaikutuksen teki kuitenkin kilvanajo vetten paalla: Minuutin valein joelle lahetettiin kaksi vauhdikasta kilpavenetta, kullakin perassaan kaksi vesihiihtajaa, tarkoituksena kulkea mahdollisimman nopeasti 100 km. Viime vuoden voittaja oli taittanut matkan hieman reilussa puolessa tunnissa, keskinopeus lahes 190 km/h!!! On siina kiinnipitelemista… eika tee mieli kaatua…
Sunnuntai-iltana oli varsinainen synttarijuhla, johon meidatkin kutsuttiin. Paikalla oli useita kymmenia sukulaisia ja ystavia. Juhla oli mukavan rento cocktail-tilaisuus, jossa meidankaan ei tarvinnut tuntea oloamme vaivautuneeksi.
Jani on saanut taalla uuden lempinimen: Jogy Bear. Tassa Jogy valloittavan pienen ystavansa Bobon (oikealta nimeltaan Nathanael) seurassa.
Tassa perhepotretti Wilsoneista, juhlakalu kakkua leikkaamassa…
Paasiaisen jalkeen olemme jatkaneet puutavaran ”siistimista” nauloja irroittamalla ja huonoja patkia pois sahaamalla. Olemme myos olleet mukana eraan entisen pankkikiinteiston purkamisessa aivan Milduran keskustassa. Kaivurin avulla seinat kaatuvat aika tyylikkaasti…
Olemme olleet myos kaapeleita purkamassa. 300 metrin kaapelista loytyi 1200 metria ”lakritsia” toisiinsa narun kera kierrettyna, kunhan ensin repi auki pari muovivaippaa seka niiden valissa olleet kierretyt rautasaikeet. Ilmeisesti romukuparista ja –raudasta saa sen verran korvausta, etta tallaisenkin tyon tekeminen kannattaa…
Hank ja hanen vaimonsa Esther ovat olleet todella ystavallisia ja avuliaita meita kohtaan. Kaiken edellamainitun lisaksi automme kuljetusta ja korjausta odotellessa olemme saaneet kayttoomme Estherin kauppakassin. Kolmella sylinterilla ja noin litran koneella huippunopeus on 80 km/h tietamissa; tosin ei autoa niin hurjalla vauhdilla kannata raakata… Mutta on auto kumminkin Holden…:o)
