"Keskella ei mitaan" pitaa siina mielessa paikkansa, etta kovin paljon asutusta ymparilla ei ole: matkaa lahimpiin suurkaupunkeihin on noin 1500 km, ita- ja lansirannikolle miltei kaksinverroin... Toisaalta ”ei mitaan” on ehka kuitenkin hieman harhaanjohtava kasite Keski-Australialle: taalla on kuitenkin yllattavan vihreaa, paljon muutakin kuin punaista hiekkaa, toisin kuin kuviteltiin... Mutta kuivaa taalla on ja kuumaa... paitsi nain talvisin, jolloin yoaikaan on hyytavan kylmaa ja paivallakin koleaa...
Alice Springsin katukuvassa huomaa selvasti aboriginaalivaeston lasnaolon: kuudesosa paikallisista on alkuperaiskansaa. Kavelykadulla on vierivieressa aboriginaalitaidegallerioita, jopa roskakorit on koristettu abotaiteella. Toisaalta heidan tarinansa on todella surullinen, kuten muidenkin alkuperaiskansojen: Valkoisen miehen vallattua heidan alueensa monet kokevat olevansa valiinputoajia, eivatka oman kulttuurin kukistuttua osaa sopeutua nyky-yhteiskuntaan. Niinpa monet ovatkin alkoholisoituneet tms... Surullista katsoa, kuinka he maleksivat kaupungilla tyhjin silmin, vailla iloa...:o(
Kaupungin halki virtaa Todd-joki... toisinaan... Yleensa sademaara on niin olematon, etta joki on suhteellisen vahavetinen, kuten ao kuvassa. Joella pidetaan vuosittain regatta... paitsi jos sataa ja joki alkaa oikeasti virtaamaan...;o) Veneet ovat kuitenkin hiukan erilaisia kuin venemestari Iivarin tyostamat. Naissa kilpaveneissa ei ole pohjaa, ja ”soutajat” juoksevat pitkin joen hiekkaista pohjaa venetta kantaen...
Satuimme paikalle samaan aikaan, kun Alicessa ajettiin aavikkoralli: Finke Desert Race. Matka ei ollut mahdottoman pitka – n.250 km yhteen suuntaan – mutta reitti sitakin rasittavampi. Liikkeella oli muutamia autojakin, mutta suurin osa kilpailijoista oli moottoripyoria. Kavimme seuraamassa kisan startin.
Startti oli varsin vauhdikas ja etenkin aanekas: minuutin valein lahetettiin 8 pyoraa vauhtiin, parin tunnin ajan. Muutamat olivat liikkeella jopa sivuvaunullisilla pyorilla…
Alice Springs on keskella harjumaista MacDonnell Ranges -vuoristoa. Yli 600km pituisen vuorijonon halki kulkee useita vesireitteja. Noin kymmenen kilometrin valein onkin toinen toistaan upeampia kanjoneja, joista muutamaa kavimme ihailemassa.
Vesi on siis aikojen saatossa murtanut huokoisaa hiekkakivea tehden itselleen reitteja vuorten halki. Mutta silti nama joet ovat yleensa kuivia… Eipa uimaan olisi kuitenkaan nain viilealla ilmalla tehnyt mielikaan…
Eraan rotkon vierella olevalla asusteli useita rock wallabeja. Uskomattoman hyva suojavari; niita oli tosi vaikea havaita, elleivat ne liikahtaneet…
Toisen rotkon pohjalla lenteli puolestaan pienia punaisia sudenkorentoja…
Vuorijonon varrella oli myos paikka, josta aboriginaalit ovat kayneet vuosien saatossa keraamassa okran vareja. Varit vaihtelevat kallion seinassa upeasti punaisesta ja ruskeasta keltaiseen ja valkoiseen; mita punertavampi, sen enemman rautaa kiviaines sisaltaa.
Tutustuimme kirkossa muutamiin ”paikallisiin” – samoalaisiin, kiinalaisiin, jopa yhteen el salvarodilaiseen. Eras heista oli tietoinen siita, etta sairaalassa tarvitaan kipeasti tyovoimaa leikkausvalineiden puhdistamisessa ja pakkaamisessa. Jukka arveli, etta kyseinen tyo on sen verran yksinkertaista, etta sita pystyisi tekemaan ilman koulutustakin… Paatimmekin yrittaa, josko meidan panostamme tarvittaisiin sairaalassa.
Vastausta odotellessa lahdimme tutustumaan ”lahiseudun” muihin nahtavyyksiin, kuten Uluruun, joka sijaitsee vain 450 km paassa Alicesta… Matkalla poikkesimme Rainbow Valleylla. Ilma oli valitettavasti pilvinen, eika kallion sateenkaarivaritys tullut ihan niin voimakkaasti esiin kuin auringon paistaessa tai etenkin sen laskiessa… Kuvissa Rainbow Valley on paasaantoisesti upeampi siitakin syysta, etta se yleensa kuvataan sateen jalkeen, kun etualalla olevassa jarvessa on vetta...
Muutaman tunnin ajon jalkeen taivaanrannalla alkoi haamottaa massiivinen mohkale… Uluru… vaan eipa sittenkaan… Matkan varrella kohoava Mt Conner on tehnyt monille karsimattomille turisteille tepposet; oikealle Ulurulle oli matkaa viela satakunta kilometria…
Ehdimme Ulurulle sopivasti hieman ennen auringonlaskua, jolloin kivi alkoi muuttaa variaan ruskeasta kellertavaksi ja punertavaksi, ennen haalistumista ja tummumista.
Aamulla herasimme ennen kukonlaulua, jotta ehdimme seuraamaan ”valojen sytyttamista”…
Ulurua, jota myos Ayers Rockiksi kutsutaan, pidetaan yleisesti maailman suurimpana kivena. Se kohoaa maanpinnasta 348m korkeuteen (863 merenpinnasta) ja leviaa alueelle, jonka ymparysmitta on lahes 10km. Suurin osa kivesta on kuitenkin pinnan alla. Tosiasiassa maailmassa on suurempiakin monoliitteja, joista Lansi-Australiassa oleva Mount Augustus on tiettavasti kaikkein suurin (860m maanpinnasta, 1105m merenpinnasta).
Kivi on aboriginaaleille pyha paikka, ja he pitavat kivelle kiipeamista pyhainhavaistyksena; laitonta se ei kuitenkaan ole. Meidan ei kuitenkaan tarvinnut tehda varsinaista moraalista valintaa, noustako kivelle vaiko ei, silla nousu oli suljettu kovan tuulen vuoksi…
Kiven ympari kulki kavelyreitti, jota emme kuitenkaan kiertaneet, mutta kavimme muutamassa kohdassa tekemassa pienen kavelylenkin. Jotkin kohdat kivesta ovat aboille syysta tai toisesta erityisen pyhia; niita ei saanut edes valokuvata. Toiset paikat olivat muuten vain mielenkiintoisia, purojen aiheuttamia valumajalkia tms, joille abot olivat keksineet omaperaisia selityksia…
Kiven seinassa oli myos abojen maalauksia…
Penkit reitin varrella oli varsin tyylikkaita...
Uluru on kauempaa katseltuna kaikille varmastikin tuttu, mutta lahempaa tarkasteltuna aika merkillisen nakoinen: se nayttaa vahan niin kuin ruostuneelta ja termiitinsyomalta… Ilmeisesti kivi on sen verran huokoista ja rautapitoista, etta vesi tekee sille temppujaan…?
Jatkoimme samana paivana matkaa Kata Tjutalle, monoliittiryppaalle jota kutsutaan myos nimella The Olgas. Korkein huippu, Mt Olga nousee 200m korkeammalle kuin Uluru.
Teimme siella muutaman tunnin mittaisen kavelylenkin upeissa maisemissa.
Merkillisen nakoisia savi-kivimohkaleita...
Johtuuneeko raidallinen kallioseinama siita, etta vesi on kuluttanut ”ruostuneen” rauta-aineksen pinnasta…?
Auringonlasku Kata Tjutalla oli kauniin varikas, aivan kuten Ulurullakin…:o)
Seuraavana paivana jouduimme jarruttamaan uteliaan dingon vuoksi... se alkoi jopa ulvoa meille...:o)
Jatkoimme matkaa Kings Canyonille, jonka uljaat seinamat tekivat vaikutuksen jo alhaalta kasin…
mutta kavely korkealla kallion reunalla kruunasi kaiken…:o)
Kallioiden paalla maisemat olivat varsin persoonalliset.
Eipa olisi arvannut, etta kallioiden valista loytyisi tallainen keidas.
Palasimme Alice Springsiin Mereenie Loop Roadin kautta, joka on lyhyempi reitti, mutta joka sisaltaa n. 200km enempi ja vahempi huonokuntoista hiekkatieta, lahes jatkuvaa nimismiehenkiharaa... Sinallaan mielenkiintoinen reitinvalinta; ketaan ei ainakaan nukuttanut jatkuvassa tarinassa. Mutta vahingoitta selvittiin, vaikka tien varrella oli taman tasta kuminriekaleita rikkoutuneista renkaista...
Sen lisaksi, etta kuskin taytyi ajaa kieli keskella suuta yllattavien toyssyjen ja pehmeiden hiekkakinosten takia, valilla piti jarruttaa tiella ihmettelevien villikameleiden (jotka ei kyllakaan ole Australian alkuperaista elainkantaa)...
tai villihevosten takia...
Sitten se tapahtui: Sapattiaamuna herasimme siihen, etta jotenkin jasenia kolotti ja hiukan vilutti. Eika ihme, yolla oli ollut sen verran pakkasta, etta tuulilasi oli jaassa... sisapuolelta, kun ikkunoita pidetaan visusti kiinni, etta edes osa meidan tuottamastamme lammosta pysyisi auton sisapuolella...
Viikonloppuna kavimme synttari-illallisilla Alicen sveitsilais-intialaisessa ravintolassa (alkaa kysyko, kuka on keksinyt moisen yhdistelman). Kirkossa tapaamamme ystavat, jotka ovat niin ikaan reissun paalla halusivat juhlia sita, kun Linton (toinen oikealta) taytti 30v ja Robert (keskella) paivaa aiemmin 32v. Kuinka ollakaan, Jani tayttaa tanaan 32v, joten meilla on ollut moninverroin syyta juhlaan…:o)
Robert on viimeiset kolme vuotta asunut kuvan asuntoautossa. Mekin saimme nauttia hetken luksuksesta, kun han tarjosi meille yosijaa muutamaksi yoksi; han kun ei itse pysty kaikissa kolmessa tuplasangyssa nukkumaan yhta-aikaa… Tuollainen motorhome meillakin pitaisi olla, kylla kelpaisi matkustaa…:o)
Talla viikolla selvisi, etta Jukalle on sairaalassa kuukaudeksi toita. Meidan piti Janin kanssa puolestaan miettia muita vaihtoehtoja... Toisaalta taalta kylmassa "centraliassa" ei ole tarvetta viettaa aikaa yhtaan enempaa, vaan pohjoinen ja Cairns / Darwin kuulostaisi houkuttelevalta. Tassahan alkaa viisumissakin aika huveta, etenkin Janilla, jos opiskelupaikka Ruotsissa tarppaa... Toisaalta toidenteosta on jo turhan paljon aikaa ja taskut alkavat huutaa tyhjyyttaan, joten tienestit eivat olisi pahitteeksi...
Selvisi, etta eras adventistipariskunta Mintabiessa (n.400km etelaan Alicesta) tarvitsee tyovoimaa pariksi viikoksi. Vaikka suunta on taysin toiveiden vastainen, paatimme Janin kanssa tarttua tilaisuuteen. Ei siis kannata huolestua, jos pariin viikkoon meihin ei saa yhteytta; olemme ehka sivistyksen (kannykan / Internetin) ulottumattomissa...
