Taalla on nyt kevat vaihtumassa kesaan, ja paivisin lampotila nousee yleensa 30 asteen tietamiin. Mutta yolla on pahimmillaan lahestytty nollaa, joten tiiviin tunnelman tilaihmeessakin on valilla paassyt vilu yllattamaan... Toisaalta kuumimpina paivina menee 40 astetta rikki ja tuulenvirekin saattaa olla kuuma. Ei siis ole ihme, etta puolenpaivan jalkeen alkaa auringon paahtaessa mehut huveta. Ja kun viela iltayhdeksalta auringon laskettua lampotila on toisinaan yli 30 astetta, niin johan on vaalea Pohjolan poika ihmeissaan... Aamuntorkkukin on oppinut, etta jos (taalla) haluaa saada jotain tehdyksi, tyot on parasta aloittaa aamun sarastaessa. (Sita en kuitenkaan viela aivan kasita, etta jotkut heraavat nain aikaisin ihan vapaaehtoisesti...;o)

Toisena sapattina Riverlandissa seurakunnan vanhimpina toimiva pariskunta, Desiree&Warren May, kutsuivat meidat luokseen. Arkielamassa Desiree toimii sairaanhoitajana ja Warren maanviljelijana. Taalla ei paljon pienviljelijoita nay; Warrenillakin viljapeltohehtaareja on tuhansittain... Tassa isanta itse silmankantamattomiin jatkuvalla pellollaan:


Viljapelto-sightseeing sisalsi myos pienimuotoisen elainsafarin: Vieressa luikerteli valtavalla vauhdilla king brown snake, joka on kuulemma eras myrkyllisimmista kaarmeista. Onneksi me oltiin turvallisesti auton sisalla.

Pellon laidalla ohitsemme taapersi myos nokkasiili, jonka kanssa uskalsi tehda hiukan laheisempaakin tuttavuutta. Onneksi sekaan ei isommin pelannyt meita, eika siis kapertynyt turvaa piikkiensa suojaan...:o)


Pellolla pesii myos valtava kotka (wedge-tailed eagle), joka ei kuitenkaan valitettavasti ollut kotona...


Sapatin jalkeen arki koitti ja niinpa oli aika jalleen ryhtya appelsiineja poimimaan.


Vuoroin maassa polvillaan...


vuoroin ylhaalla tikkailla...


Kaytannon kautta huomattiin, etta todella kovasti saa tehda toita, jos haluaa appelsiininpoiminnasta saada elantonsa. Yhden tallaisen ison laatikon keraamisesta maksetaan 25$ (15€), ja me pystyttiin parhaina paivina saamaan 3 laatikollista normaalin tyopaivan aikana. (Kovakuntoisten ”ammattilaisten” tiedetaan tosin saavuttaneen parempiakin tuloksia)


Ei siis oikein lyo leiville... Toisaalta nyt taalla eletaan suurta kuivuutta, ja keskimaaraista vahalukuisemmat appelsiinit ovat normaalia pienempia... Taitaisi tienata paremmin, jos appelsiinipuista keraisi etanoita myytavaksi ranskalaisiin ravintoloihin...;o)

Fyysinen tyo on ihan mukavaa, mutta tarkoitus ei ole tehda toita pelkan hyvan mielen vuoksi, vaan elamiseen tarvitaan rahaakin... Eika se oikein kannusta tyontekoon, etta parhaimmillaan on mahdollisuus saavuttaa 6€ tuntipalkka. Ja kun eraana paivana yhden laatikon keraamiseen meni 6h, mitta appelsiininpoiminnasta tuli tayteen ja paatimme vaihtaa tyopaikkaa...


Loysimme toisen paikan Mildurasta, Victorian puolelta rajaa. Taalla on iso farmi, jossa kasvatetaan lahinna rypaleita, mutta myos appelsiineja ja mandariineja. Olemme ehtineet viikon kuluessa saada monenlaisia tehtavia: rypaleiden ruiskuttamista (jotakin liuosta, joka kasvattaa rypaleet isommiksi ja makeammiksi), muovipeitteiden rullaamista ja keraamista, nuorten viinikoynnosten kiertamista langan ymparille ja uusien versojen katkomista. Appelsiinipuistakaan (ja niiden piikeista) ei ole paasty kokonaan eroon; tehtaviin kuuluu myos niiden karsiminen ”imureista” eli uusista versoista jotka kasvavat nopeasti vieden muulta puulta vetta ja energiaa.

Tassa Jani ja Russell rullaavat muoveja...


jotka Jukka ja Toni kayvat hakemassa hallille.


Korvausta menetetysta vapaa-ajasta maksetaan tehtavasta riippuen joko tehtyjen tuntien tai urakan mukaan, joka tapauksessa paremmin kuin mita appelsiininpoiminnasta pystyttiin saamaan. Tyonteko on myos siina mielessa mielenkiintoisempaa, etta tyotehtavat vaihtelevat paivasta riippuen.

Kun pyysimme lauantaita vapaapaivaksi, pomo kiinnostui lisaa ja kysyi, etta onko meilla jokin syy, miksi juuri lauantai. Yllatys oli molemminpuolinen, kun selvisi, etta seka pomo etta me ollaan adventisteja...:o) Tassa pomomme Terry, alun perin Vanuatulta kotoisin:


Farmin reunalla on lahinna tyontekijoita varten varattu leirinta-alue, josta saimme huokeaan hintaan vahan lisaa elintilaa. Asuntovaunu on vanha ja aika karu, eika edes kovin siisti, mutta olemme iloinneet kovasti asuinnelioiden triplaantumisesta seka jaakaapista ja ilmastointilaitteesta...:o)


Rakas paivakirja, tanaan oli kuuma ilma ja raskas tyopaiva, mutta illan viilentyessa uintireissun jalkeen olo on onnellinen...

Greetings from Waikerie, South Australia! Waikerie on pieni kaupunki (n. 4000 asukasta) Riverlandissa, Australian suurimman joen, Murrayn varrella. Asukkaita on aika vahan, mutta appelsiiniviljelmia sitakin enemman; tama on Australian sitruskeskus...


Taalla on nyt noin viikon verran tyoskennelty appelsiineja poimien. Tyo on melko rankkaa, ja aika heikosti palkattua: n. 400kg laatikosta maksetaan 25$, ja normaalin tyopaivan aikana ehtii poimimaan 2-3 laatikollista (kokeneet keraajat hieman enemman), kun kuivuuden takia appelsiinit on aika pienikokoisia. Ei tata siis palkan takia viitsisi tehda, mutta onpahan ainakin jonkinlainen tulonlahde vahaksi aikaa... Ja fyysinen tyo ulkosalla toki tekee hyvaa istumatyolaiselle...;o) Kertoimia on kyllakin syyta kayttaa taalla paahteessa...


on lahes 2000 kilometria, tai kuten takalaiset vanhemmat ihmiset edelleen sanovat, 1250 mailia… Aakeeta laakeeta silmankantamattomiin; vahan kuin Pohjanmaalla, mutta viela aakeempaa ja laakeempaa… ja kuivempaa seka kuumempaa… ja vahemman latoja…;o)


Sen sijaan kymmenien kilometrien mittaisten suorien aikana voi havaita silmankantamattomiin eramaata tai silloin talloin jopa peltoja, valtavia sellaisia… Pitkien matkojen kuluessa lahestulkoon ainoat elamanmerkit ovat muut tienkayttajat, joista huomattavan suuri osa on valtavia rekkoja, ”tiejunia”.


Kaupungista toiseen voi hyvinkin olla parisensataa kilometria, valissa ”ei mitaan”… Sen verran usein valtateilla on kuitenkin huoltoasemia, etta polttoaine ei ole viela ollut vaarassa loppua… Nama maaseudun ”kaupungitkin” ovat usein varsin vaatimattomia, muutaman tuhannen hengen kylia, joissa toisaalta on miellyttava vanhanajan tunnelma, muistuttaen villin lannen kylia…:o)


Liikkeelle lahdettiin aamun sarastaessa...


ja matkaa jatkettiin vahintaan auringonlaskuun saakka.


Matkan varrella vastaan tuli monenlaisia elaimia. Kenguruitakin (tai ainakin vallabeja - pieni kengurulaji) nahtiin muutama iltahamarassa tien vieressa. Nama varoituskyltit onkin syyta ottaa tosissaan; kengurut on taalla vastaava uhka tieliikenteelle (ja painvastoin) kuin hirvet Suomessa. Itse asiassa kengurut on viela arvaamattomampia kuin hirvet…


Alla olevat kengurut ovat kyllakin tarhattuja...


Tuhansittain lampaita…


ja mulkoilevaa nautakarjaa...


muutama emukin...:o)


Muurahaiset pesivat taalla maan alla...


ja mehilaiset (tai mita lie ovatkaan) lentavat isoina parveina... Niin, kuvassa olevat "tahrat" eivat siis ole polya kameran linssissa...;o)


Iltapimealla eraalla huoltoasemalla oli melkoinen kuhina, kun pysahdyttiin tankkaamaan (ja itse asiassa yopymaankin). Vahan valia joku viuhahti ohi tai kopsahti jalkaa pain. Aseman valot houkutti kaiken maailman öttimönkiäisiä, erityisesti kovakuoriaisia ja heinasirkkoja oli runsaasti…


Heinasirkat ovat olleet meista kiinnostuneita paivasaikaankin...;o)


Onneksi taman hamahakin kanssa ei tarvinnut olla laheisesti tekemisissa


Alla olevaa tuholaista ei olla nahty elavana, mutta sellaisista piti paasta korkean uhkasakon uhalla eroon. Australiassa on tiukat ohjeistukset, etta maahan ei saa normaalisti tuoda ruoka-aineita tms. elavia organismeja. Lisaksi Australian sisalla on vielapa nk. Fruit Fly Exclusion Zone, mika kaytannossa tarkoittaa sita, etta alueen rajalla on roskakorit, johon tulee heittaa kaikki hedelmat ja tomaatit ja paprikat (tai sitten syoda ne). Jossain on erityisia ”tullitarkastuksiakin” ettei vaan ole salakuljeteta luvattumia ruoka-aineksia… Taalla on kuulemma joskus ollut ollut ongelmaa kyseisista ”hedelmakarpasista”, jotka tuhoavat satoa. Ja kun kyse on paikallisesto tarkeasta elinkeinosta, on toki ymmarrettavaa, etta tuholaiset halutaan pitaa kaukana…


Forbesin viehattavassa pikkukaupungissa osui silmaan mieluisa erikoisuus: puistossa oli useita karavaanareita, mutta aitoja ei missaan. Kyseinen kaupunki tarjosi leirinta-alueen peruspalveluja (vesipisteet, vessat, ruokailupoydat) ihan ilmaiseksi! :o) Toisaalta taalla on muutenkin aika paljon yleisia vessoja, joten elaminen autossa tulee huomattavasti helpommaksi kuin Suomessa (toki ilmastollakin on oma merkityksensa…;o) Anyway, vaikutuksen tuollainen palvelu teki, ja ellei meilla olisi ollut niin kiire jatkaa matkaa, siella olisi voinut viettaa enemmankin aikaa…


Eraana paivana loydettiin mukava ruokailupaikka joen rannalta. Veden kiehumista odotellessa oli aikaa tehda olo lokoisaksi…:o)


Ruoan jalkeen kaytiin paikassa nimelta Shear Outback: keskella ’ei mitaan’ oli lampaidenkeritsemisesmuseo. Vanha mestari naytti mallia, kuinka helpolta keritseminen saadaan nayttamaan…:o)


Todellisuudessa tyo on todella raskasta. Keskivertotyolainen keritsee n. 120-150 lammasta yhden tyopaivan aikana, joka koostuu neljasta 2 tunnin jaksosta. Kaytannossa yhden lampaan kasittelyyn kuluu siis kaikkineen 3-4 minuuttia!! Jos on paljon hitaampi, ei valttamatta saa toita, tai ainakaan homma ei oikein lyo leiville. Energiaa kuluu aivan valtavasti, ja kunnon taytyy olla melkoinen, etta tyota jaksaa tehda paivasta toiseen… Eika ihme, etta tyosta pois jaavilla on usein ylipaino-ongelmia; raskas tyo vaatii raskaat evaat, ja pienempiin evaisiin totutteleminen ei aina ole helppoa…

Aika paljon yhdella lampaalla on villaa painolastinaan…


Muutaman paivan eramaataipaleen jalkeen saavuttiin vihdoin South Australiaan. Pysahdyimme Berrin pikkukaupungissa, josta loytyi virasto, jossa voi hoitaa rekisterointiasioita. Ja kun kaytiin kirjautumassa sisaan leirinta-alueelle, saatiin osoite South Australiasta, joka vaaditaan rekisterointia varten (mielenkiintoista byrokratiaa!) Ja lopulta saatiin kilvet autoon, n. 2 viikkoa auton oston jalkeen...;o) Siina se nyt sitten on: EXCELLENT DOUBLE-OU-NINE...;o)


Sapattina tie johti paikalliseen adventtikirkkoon, Riverland SDA Churchiin. Riverlandin alueella on vain pienia, korkeintaan 8000 asukkaan kaupunkeja, joille kirkko toimii yhteisena seurakuntakotina. Seurakunta tuntuu olevan todella lamminhenkinen seurakuntaperhe, johon meidatkin otettiin hyvin lampimasti vastaan...:o)


Sapatin paatteeksi illalla oli jarjestetty "progressive tea", ideana se, etta yhdessa paikassa tarjoiltiin alkupaloja, toisessa paikassa oli paaruoka ja kolmannessa jalkiruoka. Niinpa me sitten ajeltiinkin autoletkoissa ympari maaseutua tilalta toiselle...:o) Illan teemana oli pukeutua tunnetuksi henkiloksi; me kun ollaan Suomessa "tunnettuja", niin meidan ei tarvinnut vaihtaa asua...;o)


Eraalta pihalta loytyi hevonen, jota lapset halusivat menna ruokkimaan...;o)


Jakaranda on aika kaunis puu; ei ihme, etta sen nimi on tarttunut gospel-muusikoiden mieliin...:o)


Ennen eramaaseikkailulle lahtoa Jani kavi Brisbanessa tapaamassa sukulaisiaan, aitinsa serkkua ja tatia.


Eras sateinen ilta kaytiin keilaamassakin. Tassa kuva kaatoheitosta…


ja toinen ranniin johtaneesta heitosta…


vai olikohan sittenkin toisinpain…;o)

Surf or Die! Muistaakohan kukaan enaa kyseista tietokonepelia noin 20 vuoden takaa…;o) Itse ainakin sellaista joskus - ”vanhoina hyvina aikoina”, jolloin PC-koneista ei viela juuri ollut tietoa, Internetista puhumattakaan - olen pelannut…:o) Reilun tunnin kokemuksen perusteella taytyy tunnustaa, etta peli oli kylla huomattavasti helpompi oppia hallitsemaan kuin aito lauta ja luonnon aallot…;o)

Ensimmainen kosketus lainelautaan on nyt siis otettu… Jukka kokeneena kettuna vuokrasi laudan ja malttoi valilla lainata sita aloittelijoiden kayttoonkin…:o)


Yllattavan vaikeaa oli ihan vaan makoilla laudan paalla ranta-aallokossa, vaikkei aallot ihan jarin suuria olleetkaan… Taalla sen huomaa, kuinka voimakas ja mahtava meri voikaan olla. Viela en edes yrittanyt paasta jalkeille laudan paalle, vaan ihan vain nautiskelin siita, kun rantakuohut antoivat kyytia…:o) Kenties jonain paivana voisi paasta pystyasennossakin aallon vietavaksi…;o)

Janikin paasi vauhtiin...:o)


Maestro nayttaa mallia, kuinka vaatimattomampiakin aaltoja voi saada kiinni...:o)


Eraana paivana koettiin reissun ehka tahan mennessa suurin yllatys. Tuntemamme paikalliset asuvat n. 100 km paassa, mutta lahikaupassa kavellessa kuulin aanen sanovan: ”Vastaan kavelee ihan Toni Helmisen nakoinen mies”!! Kun kaansin katseeni, huomasin edessani Warren Somervillen, Samin isan…:o) Sami oli ”kavaltanut” meidan olinpaikkamme, ja kun Warrenilla oli asioita tannepain, Somervillet olivat jarjestaneet yllatyksen tuomalla meille kasapain ruokaa!! Suurkiitokset, linssikeitto oli herkullista, saisiko reseptin…? ;o)


Warren opetti meille myos surffauksen saloja, kuinka ihan ilman lautaakin paasee aallon vietavaksi… Nyt ainakin teoriassa meilla on edellytyksia body surfingiin, kaytanto onkin sitten oma lukunsa…;o) Kuulemma Samillakin on viela opittavaa, ennen kuin pojasta polvi paranee…;o)

Paikalliset linnut ovat useinkin suhteellisen helposti lahestyttavia vaikka mun kamerassa on vain kaksinkertainen zoomi, silti valilla saa aika lahikuvia napattua…:o) Aanimaailma on tietysti oma lukunsa, linnutkin laulavat taalla eri ”kielella”…:o)


Taisivat kuitenkin olla lahinna meidan evaista kiinnostuneita...;o)


Jukkaa alkoi pitkat hiukset ahdistaa ja niinpa oli hiustenleikkuun aika… Tarkan markan miehena Jukka oli ottanut mukaansa hiustenleikkuukoneen (taalla kun parturi on niin kovin kallista: alkaen 10$ = 6€…:o) Niinpa Janin avustuksella suortuva toisensa peraan sai kyytia…;o) Siita on kullakin varmaan omat mielipiteensa, kumpi on parempi:

ennen:


vai jalkeen:


Tilaihme on hyvin monikayttoinen: surffilaudasta huolimatta tilaa riittaa hyvin pelailemiseenkin…:o)


Auton tilanteen selkiamista odotellessa on pikkuhiljaa valjennut, etta vaikka takalaisen yhteiskunnan luulisi olevan nykyaikainen, byrokratia on ainakin jossain suhteessa uskomattoman kankeaa… Moneen kertaan on soiteltu Inspection Serviceen, joka on taalla ainoa instanssi, jolla on oikeudet tehda tarkastuksia kolarikorjattuihin autoihin, mutta ”palvelua” saa aina vain ainoastaan automaattivastaajalta. Soittopyyntojakin on jatetty useampia (vanhin yli viikko sitten), mutta sielta ei koskaan ole soitettu takaisin…

Onneksi auton myyja on yhta halukas selvittamaan asian kuin mekin, ja han sai lopulta yhteyden toisen paikkakunnan vastaavaan palveluun. Sielta selvisi, etta kolarikorjattuja autoja tarkastaa yksi ja sama yhtio niin South Australiassa kuin Queenslandissakin, mutta jostain kasittamattomasta syysta South Australian tarkastus ei sittenkaan kelpaa. Selvisi myos, etta kyseisessa paikassa jonot on niin pitkat, etta tarkastukseen paasee aikaisintaan tammikuussa! Niin pitkaan meilla ei ole aikaa ihan vaan odotella…

Nyt onkin suunnitelmissa lahtea South Australiaan rekisteroimaan auto (siella kun tarkastus on aikanaan tehty, niin siella ei pitaisi olla vastaavia ongelmia). Ja kun me ei olla paikkaan sidottuja, niin mikapa meita estaa vaihtamasta maisemaa…:o) Toki taalta Queenslandista loytyy enemman ystavia, mutta ehtiihan tanne vuoden mittaan viela palata… Toita pitaisi loytya South Australiastakin; kuulemma ainakin appelsiininpoimintaa voisi olla tarjolla…