Sairasloma kestikin pidempaan kuin olisi arvannut. Yritin toissa maanantaina paasta takaisin tyoelamaan puolentoista viikon tauon jalkeen. Viiden tunnin tyopaiva sujui varsin mukavasti, mutta vaikka yritin kayttaa vasuria mahdollisimman paljon oikeaa katta saastaen, toiden jalkeen alkoi taas sarkea ikavasti… Sitten vain uudelleen laakariin, lopputuloksena viikko lisaa lepoa. Talla viikolla olinkin jo pari paivaa toissa, mutta nyt lopetimme tyot talla eraa rypalefarmilla. Edessa on ainakin jonkin mittainen joululoma, jonka aikana on tarkoitus lahtea jalleen liikenteeseen... Kenties palaamme maisemiin, kun rypaleenkeraaminen alkaa... tai sitten ei...


Toissa viikon perjantaina tyoviikon paatteeksi Jani innostui tekemaan karjalanpiirakoita, kun saimme pomomme keittion kayttoon. Tehtavaan tuli vahan haastettakin, kun kaupasta ei loytynytkaan piirakkakaulinta, vaan sellainen jouduttiin ”kehittelemaan”… Chilikastikepullo soveltui tehtavaan kelvollisesti…:o) Myoskaan puhtaita ruisjauhoja ei loytynyt, joten sekoitus, jossa oli 30% ruista ja loput vehnaa, sai kelvata. Kunnon jauhoista olisi toki saanut parempia piirakoita, mutta varsin hyvia tuli naistakin…:o)


Taalla kun on oltu kovin vieraanvaraisia, niin mekin haluttiin tuoda oma kortemme kekoon. Piirakat olikin lahinna sita varten, kun sapattina kirkon jalkeen oli jalleen pikniklounas. Tai piti olla… Kaytannossa piknik muuttuikin sisatiloissa pidettavaksi, kun ulkona oli yli 40 astetta… Bubbles&Andrew (jotka olivat ensimmaisenakin sapattina kutsuneet meidat lounaalle) avasivat ystavallisesti kotinsa koko seurakunnalle. Ihan koko seurakunta ei sentaan ollut paikalla, mutta useampia kymmenia henkiloita siella paivan mittaan kavi… Ja kovasti piirakat herattivat uteliaisuutta seka kiitosta, niin isantavaen kuin vieraidenkin suunnalta…:o)


Yhteinen iltapaivanvietto oli pikkujouluhenkinen. Joulupukkikin oli kaynyt (ilmeisesti edellisena yona?) jattamassa lahjoja jaettavaksi. Jukkaa lykasti; kravatti olikin unohtunut matkasta…:o)


Talon isanta omistaa seudun suurimman tyokonefirman. Firman menestyksesta voi paatella jo pihaan saapuessa: upea talo ja komeita uusia autoja (Jaguar XKR, Mini Cooper, pari maasturia), pari vesiskootteriakin… Pihalla nakyy myos isannan harrastus: traktorien keraily…:o) Mutta varallisuuden ei valttamatta tarvitse ”nousta paahan”; nama ihmiset ovat todella ystavallisia ja vieraanvaraisia…:o)


Taalla kriketti on kovassa huudossa. Se nayttaa olevan tapana, etta kun aikuiset seurustelevat kaikessa rauhassa toistensa kanssa, juniorit lahtevat pihalle pelaamaan krikettia… Mekin ollaan vahan yritetty paasta selvyyteen kupletin juonesta, mutta saannot ovat viela vahan hamaran peitossa. Toisaalta vaikuttaa silta, etta enemmiston mielesta kriketti on todella tylsaa… Sen pelaaminen voisi olla ihan mukavaakin, vahan kuin pesapallonkin. Tuntuu vaan olevan vaikea kasittaa, kuka ehtii tai edes jaksaa seurata pelia, joka kestaa 5 paivaa… ottaen huomioon, etta tama 5 paivan peli on vasta yksi viiden ottelun sarjasta…


Lahin isompi taajama on nimeltaan Red Cliffs. Eraana iltana maaseutumatkailua harrastaessamme ymmarsimme, mista kyla on saanut nimensa. Muutaman kilometrin paassa joen rannalla on tosiaan komeita punaisia kallioita…


Red Cliffs on tunnettu myos maskuliinisesta metallimoykysta nimelta Big Lizzie. Tama 6 metrin korkuinen, 11 metrin pituinen ja 45 tonnin painoinen jattilainen on vaikuttava naky tanakin paivana, saati sitten satakunta vuotta sitten saapuessaan paikalle. Siina oli kylalaisilla ihmettelemista, kun Big Lizzie pystyi vaivattomasti vetamaan 8 kantoa maasta, kun aiemmin yhdessakin oli tekemista…


Lahikylan ovaalilla eli krikettikentalla nakyi eraana iltana kummallisen nakoisia pelaajia. Paikalle oli kokoontunut noin 30 kengurua nauttimaan herkkupoydan antimista…:o) Kovin olivat valppaina kun yritimme ajaa hiukan lahemmaksi kuvaa ottamaan…


Viime sunnuntaina seurakunnan nuorisolle oli jarjestetty vesiurheilupaiva, johon meidatkin kutsuttiin mukaan. Paikalla oli muutama tehokas vetoalus (esim. kuvan etummainen vene on varustettu 350 hevosvoiman koneella) seka useita vesisuksia, kneeboardeja, wakeboard seka pieni tuubi ja muutaman hengen ”biscuit”.


Jani oli tuolloin valitettavasti hieman kipeana ja jai karavaaniin lepaamaan. Minakin viela varoin toipuvaa rannettani, mutta Jukka paasi tositoimiin. Paikalliset ovat kokeneita konkareita, mutta ei Jukankaan tarvinnut haveta…;o)


Minakaan en malttanut aivan toimettomana katsella...


eika kestanyt kauankaan, kunnes molskahti...


Vauhdikasta meno oli ja kovin sai tehda toita, etta kyydissa pysyi...


Australialainen tee vaikuttaa olevan hieman kummallista, kuten kuvasta nakyy: ranskalaisia perunoita leivan paalla limonadin kera… Laaja kasite siis…



Joulusta nayttaa tulevan aika viilea, vain 22 astetta on luvassa... Rauhallista ja lamminta joulua, rakkaat lukijat!!

Joulukuu on koittanut, mutta jostain syysta joulutunnelma on vahan hakusessa. Joulun lahestymista ei vaan jotenkin meinaa ymmartaa, kun ilmat on helteisia ja paivat pitkia… Mutta kai se on uskottava, kun kaupungin kaduilla palmujen lomassa nakyy joulukoristeita ja kaupoissakin alkaa joululaulut soida…:o)


Paikallinen kuumuus on yleensa kuivaa (toisin kuin Queenslandissa, jossa on melko kostea ilmasto). Jossain viestissa taisin mainitakin, etta Australiassa on tana vuonna suorastaan karsitty kuivuudesta, eika taalla tosiaan ole montaa sateista paivaa ollut. Se nayttaa olevan yleista, etta lampotila nousee paiva paivalta… kunnes tulee ukkoskuuro, joka viilentaa ilmaa, lammetakseen taas… Kuurot vaikuttavat olevan hyvin paikallisia, ja sademaara voi hyvinkin jaada varsin vaatimattomaksi. Toisaalta taas sahkoa on ilmassa aika lailla ja leimahduksia nakyy siella sun taalla… Eraana iltana kaupasta tullessa innostuinkin salamanmetsastyksesta; nopeita ovat kiinniotettaviksi…;o)


Tassa puolestaan paikallisia meteloitsijoita, joita kutsutaan taalla nimella galah, kun taas jossain mantereen toisella reunalla ne ovat yksinkertaisesti pink-and-grey's. Nama punaharmaat kakadut pitavat kovaa metelia auringon noustessa (melkein minakin heraan) ja laskiessa. Ovat kuulemma melkoisia tuholaisiakin kulkiessaan isoina parvina…


Tyo on sikali mielenkiintoista, etta kovin pitkaan ei yleensa tarvitse tehda samoja asioita. Talla hetkella tehtavana on katkoa viinikoynnosten huippuja, etta rypaleetkin saavat auringonvaloa...


Murray virtaa muutaman kilometrin paassa, ja tyopaivan paatteeksi onkin mukava kayda uimassa. Jostain syysta olemme kuitenkin saaneet nauttia taman hiekkarannan autuudesta lahes aina keskenamme; paikallisten mielesta vesi on uimakelvotonta, ellei se ole vahintaan 25-asteista (jokivesi on arviolta n. 20-asteista)... Virtaus on aika voimakas; vastavirtaan rauhallisesti uidessa pysyy paikallaan...:o)


Tyonteon lomassa aika tuntuu olevan kortilla, kun uuvuttavan tyopaivan jalkeen ei yleensa jaksa paljon muuta kuin peseytya ja syoda… ja valilla kayda kaupassa… Mutta nyt aikaa tulikin lisaa, kun sain jannetupintulehduksen rypaleiden ruiskuttamisesta (letkun vetaminen yhdella kadella osoittautui yllattavan ”epaterveelliseksi”; toista katta tarvittiin suojakadeksi, etta lannoittava neste saatiin kohdistettua pelkastaan rypaleisiin). Janikin on valilla joutunut pitamaan vahan taukoa toista, kun han on saanut veritulehduksen (tms) antibioottikuureineen...

Naina ”ylimaaraisina” vapaapaivina on ollut hyva mahdollisuus kayda kaupungilla (n. 50km paassa) hoitamassa asioita. Sita ollaan moneen kertaan jouduttu paivittelemaan, kuinka vaikeaa voi olla niinkin yksinkertainen asia kuin postin vastaanottaminen. Se toki hankaloittaa asiaa, kun meilla ei ole kiinteaa osoitetta, vaan posti on osoitettu alueen postikonttoriin (poste restante –tyyppisesti) ja ainakin toistaiseksi yhdessa paikassa on oltu korkeintaan kaksi viikkoa. Paikkakunnan vaihtuessa onkin oma selvittelynsa mm. siina, etta miten mahdollisesti saapuva posti loytaa uuteen paikkaan. Esim. Medicare-korttia (paikallinen Kela-kortti) ei koskaan loytynyt Sydneyn poste restante –toimistosta, vaikka sinne tuli soitettua useampaan kertaan… On toki ymmarrettavaa, etta meilla on paikallisesta nakokulmasta katsoen oudot nimet, mutta kummallisen vaikeaa tuntuu olevan, vaikka nimen tavaisi kirjain kerrallaan…


Mildurassa on varsin virea seurakunta; onhan tama kohtuullisen kokoinen kaupunkikin: n. 60 000 asukasta. Myos taalla meidat on otettu hyvin lamminhenkisesti vastaan; ensimmaisena sapattina saatiin parikin kutsua lounaalle ja viime sapattina oli seurakunnan yhteinen pikniklounas kirkon jalkeen. Taalla ei olekaan tarvinnut sapattisin etsia lounaspaikkaa saati itse ryhtya ruoanlaittoon; joka seurakunnassa on ollut joko nyyttarityyppinen yhteisruokailu tai sitten hyvin vieraanvaraisia ihmisia…:o)


Alla olevassa kuvassa keskella on kihlapari, jonka juhlimiseksi sapatin piknik oli jarjestetty. Vasemmalla alakulmassa on puolestaan meidan ”idolit”: pariskunta, joka perheineen on matkustanut ympari Australiaa 7 vuoden ajan asuntoautoksi rakennetulla linja-autolla.