Hyvaa alkanutta vuotta 2007!! Tulimme aistimaan vuodenvaihteen juhlatunnelmaa Melbourneen. Ja olihan taalla melkoinen vilina, kun sadattuhannet paikalliset ja turistit olivat kansoittaneet suurkaupungin ydinkeskustan kadut ja puistot. Vaihdoimme suosiolla auton julkisiin liikennevalineisiin kaupungin laitamilla, josta myos varasimme leirinta-aluepaikan.


Kaupungin halki kulkevan Yarra-joen rannalla oli upeat ilotulitukset. Auringon laskettua iltayhdeksalta paukuteltiin ensimmaisen kerran, ilmeisesti lapsiperheita varten. Mutta puoliltaoin oli varsinainen tuli-ilottelu: kolmesta eri kohdasta ammuttiin raketteja samanaikaisesti noin 15 minuutin ajan.


Jouluksi saimme kutsun jo tutuksi tulleeseen kotiin; Wilsoneilla olemmekin olleet lahestulkoon viikoittain…:o) Taalla joulu tarkoittaa kuitenkin joulupaivaa, joten aatto vietettiin omissa oloissa kolmistaan. Pomomme Terry ystavallisesti tarjosi asuntoaan meille olinpaikaksi, vaikka itse lahtikin jouluksi pois paikkakunnalta. Aaton ohjelma oli totutusta varsin poikkeava: ei ollut saunaa eika avantoa, pukista puhumattakaan, sen sijaan kaytiin ”footya” (australialaista jalkapalloa) potkimassa seka joessa pulikoimassa.


Ei ollut aiti eika siskot laittamassa kysta kylla, joten aaton jouluherkut olivat talla kertaa aika vaatimattomia, mutta toki mekin jouluna vahan herkuteltiin: aamulla syotiin riisipuuroa ja joulupoydasta loytyi perunoiden lisaksi sentaan kalkkunapaisti ja lohta seka kunnon sveitsilaista juustoa (taalla kun normaalit juustot eivat ole oikein mistaan kotoisin). Mutta kylla tuli ikava mm. savusiikaa, kotijuustoa, rosollia, imellettya perunalaatikkoa, jopa lanttulaatikkoa… seka tietysti kaikkia laheisia…


Olemme omalta osaltamme toimineet suomalaisen joulun suurlahettilaina. Otimme oikein toista vapaata, etta saimme tehtya himmelin tuliaisiksi paikallisille ystavillemme (totta puhuen lopetimme tyot muutamaa paivaa ennen joulua sen takia, kun tyot farmilla alkoivat vaheta). Veimme tuliaisiksi myos juuri paistettuja joulutorttuja seka suomenkielisia joululauluja. Saatiin jo vahan vinkkiakin, etta meidan kannattais varmaan liittya paikalliseen Martta-/Martti-kerho, ehka jopa perustaa oma klubi…;o)


Ja kun joulun alla oli vapaata, oli aika tehda myos suursiivous liikkuvalle kodillemme. Auto putsattiin perusteellisesti, niin sisalta kuin ulkoa… Ja tokihan koti piti viela koristellakin…:o)


Joulun alla lampotila oli paivisin 35 astetta, mutta jouluksi ilma viileni alle 25 asteeseen. Koleudesta huolimatta paikalliset ystavamme halusivat vieda meidat joulupaivana vesihiihtamaan; itse he eivat veteen kaivanneet…;o) Talla kertaa Janikin oli mukana vesileikeissa…


Joulupukki oli jouluyona kaynyt tuomassa lahjoja takan reunalle. Pukkihan ei ehdi nain kauas viela aattoiltana; suomalaisilla on kotietu…;o) Takalaiset kyllakin luulevat, etta joulupukki on kotoisin pohjoisnavalta; olemmekin joutuneet oikaisemaan naita tietamattomia… Iloksemme pukki oli saanut selville meidan sijaintimme ja jattanyt lahjoja meillekin…:o)


Paikallinen jouluateria ei ilmeisesti sisalla kovinkaan paljon ns. jouluruokia, kuten Suomessa… tai ainakaan me ei huomattu juurikaan poikkeusta sapattilounaista.


Toki ruoka oli varsin maittavaa, jalkiruoka varsinkin… Talon erikoisuus oli isannan jaatelobaari lukuisine vaihtoehtoineen…:o)


Ruoan jalkeen oli aika siirtya takapihalle kaloreita kuluttamaan… Kuulemma takalaisiin perinteisiin kuuluu joulupaivan pihakriketti, johon ottivat osaa niin juniorit kuin vanhemmatkin. Kun sai kopin, niin lyoja paloi ja pallon sieppaaja paasi lyomaan… Ja ennen pitkaa meitakin onnisti…:o)


Opimme myos, etta kriketissa ”lukkari” ei heita palloa kohti lyojan vartioimaa hilaa, vaan kyse on ”keilaamisesta”…


Tapaninpaivana lahdettiin perinteiselle ajelulle, mutta kun reki ei taalla oikein luista, niin valjastimme ”hevoskarrymme” ja suuntasimme n. 50 km paassa oleville hiekkadyyneille.


Pulkkamakeenkin paastiin hankkimallani buggy boardilla; luisto tosin havisi ensimmaisen laskun jalkeen, kun laudan paalla ollut suojamuovi hajosi. Vauhti ja vaaralliset tilanteet jaivat siis lahinna mielikuvituksen varaan…


Mutta taydellinen aalto taisi loytya…:o)


Samu Sirkkakin tuli tuomaan meille joulutervehdyksen. Oli loytanyt lokoisan paikan pelkaajan turvavyosta…


Joulun alla paatimme hankkia ilmapatjan auton hieman muhkuraista sankya tasoittaaksemme. Sanky onkin nyt varsin tasainen ja uni maittaa entistakin paremmin, vaikka katto alkaakin lahestya, kun muhkeat peitteetkin vievat oman tilansa…


Tapaninpaivan jalkeen lahdimme ajamaan kohti pohjoista, Broken Hillin kaivoskaupunkiin. Matka ei ollut kovin pitka, vain n. 300 km, mutta kyltista voinee paatella jotain seudun asukastiheydesta...


Broken Hill on varsin viehattava kaupunki keskella eramaata. Oman vaikutuksensa tekee taustalla nakyva massiivinen kaivoskukkula. Katujen leveys kertoo, kuinka aikanaan on varauduttu kaupungin kasvamiseen. Ja aikanaan tama kuuluisa kaivoskaupunki kukoistikin suurten hopea- ja sinkkiesiintymien ansiosta, mutta nykyaan vaki on vahenemaan pain…


Tokihan mekin hopeakaivoksessa kaytiin, 120m pinnan alla… Parin tunnin kaivoskierroksen aikana selvisi mm. kuinka aikanaan kaivoksissa selvittiin pelkan kynttilan valossa. Siina onkin ollut ihmettelemista, jos kynttila on tipahtanut ja sammunut… puhumattakaan jos viela kaytava on ruvennut sortumaan; siina ei enaa paljon ehtinyt kynttilaa etsia, vaan juostiin tuhatta ja sataa, mitaan nakematta…


Kaupungista loytyy myos eras Royal Flying Doctor Servicen tukikohdista, joka on avoinna myos yleisolle. Kavimmekin tutustumassa naihin sankareihin, jotka hoitavat maaseudun laakaripalveluja lentokoneen avulla. Palvelu sai kuulemma alkunsa sen jalkeen, kun eras postimies joutui pakon edessa tiukkaan tilanteeseen, suoriutuen kahdesta pitkasta leikkauksesta ilman nukuttamista, saatuaan laakarilta ohjeet sahkotyksen valityksella… Ironisesti potilas kuitenkin kuoli muihin diagnosoimattomiin vaivoihin, ennen kuin hoito-ohjeita antanut laakari ehti paikalle tarkistamaan operaation onnistumista…


Broken Hillin lahistolla kavimme tutustumassa karuun ja kuivaan luontoon parilla luontopolulla.


Nama bush walkit olivat omalla tavallaan vaikuttavia kaikessa karuudessaan. Pienten pensaiden lisaksi ei juurikaan muita elonmerkkeja nakynyt… Maastoon hyvin sulautuvia kenguruita lukuunottamatta…:o)


Ajoittain meille tuli sellainen tunne, etta meita tarkkaillaan…


Naimme myos upean kiilapyrstokotkan liitavan seuraavalle nyppylalle...


Nainkohan kay suomalaiselle, jos jaa liian pitkaksi aikaa aurinkoon…?


Kukkulan huipulta kelpasi seurata auringonlaskua…


Taalla kuivilla tasangoilla on ollut hyvin tilaa kuvata mm. Mad Max –elokuvia. Sattuipa kuvaan viela teemaan sopiva ajoneuvokin…


Taallakin on joskus vetta, kuten tasta joen poikki kulkevasta tiesta voi paatella. Mutta talla hetkella joki on silkkaa savea…


Tassakaan kartasta loytyvassa jarvessa ei kovin paljon vetta ole…


Mutta mikahan on tama otus?


Eraana iltana vessan lavuaarin alta loytyi myos hamahakki; myrkyllinen tai ei, lahempaa tuttavuutta ei vapaaehtoisesti tee mieli tehda…


Broken Hillista lahdettiin kaakkoon pain, kohti Melbournea. Osa matkasta oli eramaataivalta pitkin hiekkatieta halki maailman laajimpiin kuuluvien tasankojen. Onneksi silloin ei satanut; hieman aiemmin oli kuulemma osa tiesta jouduttu sulkemaan pehmenemisen takia…


Matkan varrella pysahdyttiin katsomaan rodeota Deniliquinissa. Country-musiikki soi ja paivan teemana oli stetsoni, ruutupaita, farmarit ja bootsit; vain rivitanssijat puuttui…;o) Hiekka vain polisi, kun kilpailijat milloin yrittivat lassota karkuun juoksevia vasikoita,


milloin pysya pillastuneen hevosen tai haran selassa…


Ja oli siina valilla toimitsijoillakin haastetta yrittaessaan houkutella itsepaista harkaa pois radalta…


Deniliquin on tunnettu myos pick-upien (paikalliselta nimeltaan ute – utility car) pyhiinvaelluspaikkana. Vuosittain on tehty uusia ennatyksia utejen kokoontumisajoista. Nykyinen ennatys taitaa olla n. 6800 autoa; loytyykohan suomalaisesta Guinnessin ennatyskirjasta vahvistus asiaan?

Matkalla Melbourneen loytyi Murrayn rannalta viehattava kaupunki nimelta Echuca. Joen rantaan oli jatetty historiallinen satama-alue vanhoine tyokalupajoineen, putiikkeineen ja hevoskarryineen...


seka tietysti siipirataslaivoineen…


Hieman yllattavaa on ollut, kun taalla paahtavan auringon alla beach volley –kenttia ei juurikaan ole nakynyt. Tamakin eraan uimalan alueella oleva kentta kalpenee pahemman kerran hiljattain kotikonnuilla valmistuneelle kentalle…;o)