Oli aika jalleen siirtya eteenpain. Ensin oli kuitenkin aika nauttia aamiaista Albert Parkissa, joka on Melbournen keskustan tuntumassa oleva kaunis puisto. Monet tuntevat paikan paremmin siita, kun vuosittain tanne kokoontuu formula-sirkus. Minakin loysin itsestani sisaisen Kimin, joten haalistuneenpunainen Ford muuttui hetkessa maranellonpunaiseksi Ferrariksi… Siina tarvittiinkin hyvaa mielikuvitusta, silla vaikka aanta autosta loytyy, vauhdissa voisi olla toivomisen varaa… Tassa hurjastellaankin pitkin paasuoraa varikkopilttuiden vieressa, vauhtia ainakin 40 ja risat…:o)


Kompassi kohti Adelaidea, reittina Great Ocean Road. Tama upea rantatie alkaa Torquaysta, vahan reilu 100km Melbournesta lounaaseen pain. Torquay on surffaajien mekka ja vain vaivoin saimme hillittya Jukan mielihaluja taalla surffikauppojen keskittymassa. Suunnitelmissa kun on ollut Milduraan ja siis sisamaahan palaaminen, kun rypaleenpoiminta alkaa. Ehka sitten loppukesasta on mielekkaampaa hankkia surffilauta, josko silloin lahdetaan matkaamaan pitkin itarannikkoa kohti Queenslandia…


Australian etelaosissa taitaa liikkua paljon amerikkalaisia, joita olen kuullut pilleriaivoiksikin kutsuttavan (sorry yankees, no hard feelings). Vai keitahan varten nama liikennemerkit on tehty; ainakin suomalaisille tien vaaralla puolella ajaminen on ollut itsestaanselvaa…


Great Ocean Road kiemurtelee kallionreunamilla pitkin Southern Oceanin merenrantaa. Maisemat olivat huikeita…



Ajoitus meni hiukan pieleen, kun emme ehtineet 12 apostolin luo ennen auringonlaskua. Mutta jaimme lahistolle nukkumaan ja herasimme katsomaan auringonnousua…


Naita meren ja sateen muokkaamia kalkkikivipaaseja, jotka kohoavat viitisenkymmenta metria merenpinnan ylapuolelle, kutsutaan 12 apostoliksi. Kaikkia kahtatoista "apostolia" ei kuitenkaan ole enaa olemassa, vaan jatkuvasti lyovat aallot ovat romahduttaneet osan paaseista. Edellinen romahdus sattui 1,5 vuotta sitten, jattaen enaa 8 apostolia jaljelle...


Ennen kuin kalliosta ”irtautuu” apostolien kaltaisia kivipaaseja, kallioihin muodostuu luolia ja kaariholvia. Alla oleva muodostelma on nimeltaan ”London Bridge (that really has fallen down)”, kun se on aikanaan muistuttanut siltaa kaariholvineen. Viela 17 vuotta sitten tassa oli perakkain kaksi kaariholvia, mutta vuonna 1990 vasemmanpuoleinen kaari sortui. Onneksi kukaan ei loukkaantunut, vaikka kallioille paasya ei silloin ollut estetty. Romahduksen myota muodostuneelle saarelle oli kuitenkin jaanyt kaksi ihmista loukkuun, ja heidat pelastettiin helikopterin avulla.


Tuolla alueella 50 km matkalla pitkin rantaviivaa oli paljon muitakin vastaavanlaisia luonnonihmeita. Vesi on mm. aikojen saatossa kovertanut ison luolan, jonka katto on romahtanut. Tallaisessa ”blowholessa” tuulen ujellus kuuluu myrskyisella saalla jopa useiden kilometrien paahan.


Warrnamboolin kaupunkiin satuimme samaan aikaan kuin siella jarjestettiin laukkakisat. Ajattelimme Jukan kanssa sivistaa itseamme ja kayda seuraamassa, mika naissa kisoissa ihmisia viehattaa. Jani taisi kuitenkin tehda sen viisaan valinnan jattaytymalla syrjaan… Paljon tylsempaa lajia ei liene olemassa; kriketissakin tapahtuu enemman… Lahtojen valissa kului nimittain yli puoli tuntia ja yksi lahto oli minuutissa ohi… Kummalliset asiat tuntuvat viehattavan naita (ja muitakin?) aiti-Englannin perillisia…


Portland, Victorian vanhin kaupunki sijaitsee upealla paikalla. Kavimme tutustumassa seudun luonnon nahtavyyksiin shortwalkilla "hyljeluolille". Rannalla oli melkoinen ristiaallokko. Kauheasti ei tehnyt mieli uimaan, kun rantakivikossa parskeet nousivat kymmenien metrien korkeuteen…


Reitti kulki lapi "kivettyneen metsan". Todellisuudessa kyseessa ei olekaan vanha metsa, niin kuin aikanaan on luultu, vaan kyseessa on ihan puhtaasti kivesta syntynyt muodostelma, joka muistuttaa metsaa...


Muutamien kilometrien taivalluksen jalkeen saavuimme hyljeluolille. Pettymys oli kuitenkin pienoinen, kun hylkeet nakyivatkin lahinna pienina pisteina 70m korkealta kalliolta. Mutta kyllahan niista melkoinen aani lahti… Ja taisivat saada herkkupalojakin parempipalkkaisilta lomalaisilta, jotka paasivat lahietaisyydelta seuraamaan naiden leikkisien otusten telmimista…


Illansuussa matkaa jatkaessame tiella oli kengurunraato, jonka luona oli kotka aterialla. Valitettavasti kamera ei ollut valmiiksi ladattuna, ja yllatetty kotka paasi karkaamaan. Jaimme seuraamaan, josko se palaisi ”rikospaikalle”. Tyhma se ei kuitenkaan ollut seuratessaan laheisessa puussa tilanteen rauhoittumista; meilla loppui karsivallisyys ensin, noin tunnin kuluttua… Yritin varovasti lahestya uljasta petoa, mutta kotkankatse paljasti hiipivan kuvaajan, ennen kuin ehdin paasta kovinkaan lahelle…


Metsan laidalla oli myos ”heaps of kangaroos”, kuten taalla sanottaisiin…


Mt Gambier on upea kaupunki, joka on tunnettu erityisesti tuliperaisyydesta kraaterijarvineen seka vajoamineen. Itse asiassa maapera on niin ”ontto”, etta kaupungin alle paasee jopa sukeltamaan… Tassa kuva tunnetuimmasta vajoamasta, josta on tehty kaupunkilaisten ja vierailijoiden kayttoon vehrea virkistysalue.


Kivenrakosesta loytyi mehilaispesa…


Yksi kraaterijarvista on nimeltaan Blue Lake, joka nimensa mukaisesti on sininen variltaan, tosin vain kesaisin. Jarvi kun vaihtaa kesan ajaksi variaan harmaasta jannittavan siniseksi… Mystisen varinvaihtumisen syista kiistellaan edelleen, mutta oletettavasti varin vaihtuminen johtuu kemiallisista reaktioista kalkkipitoisessa pohjassa.


Matkan varrelta loytyi myos jarvi tai oikeastaan lampi, jonka suolapitoisuus on n. 7 kertaa suurempi kuin meressa. Tuulesta ja koleudesta huolimatta piti paasta kokeilemaan, kuinka hyvin suola kelluttaa. Ja kyllahan siella vaivatta pinnalla pysyi, vaikkei suolapitoisuus ihan kuolleenmeren lukemissa olekaan…:o)


Maailman suurin muurahainen on nimeltaan Bull Ant. Luultavasti molemmat (niin ihminen kuin muurahainenkin) ovat onnellisempia ilman toisiaan...


Roben pienessa rantakaupungissa on mielenkiintoinen beach: hiekka on yli 10km matkalla niin kovaa, etta siella pystyy ajamaan tavallisellakin autolla ja sinne mekin teimme pienen sight-seeingin. Nayttaa olevan tapana, etta rantalomailijat ajavat autoillaan tanne ja pistavat ”leirin” pystyyn…


Jani on sitkeasti pitanyt kiinni dieetistaan seka lenkkeilysta. Meren rannalla lenkkeillessaan kannykka tipahti mereen… Suolavesihan johtaa sahkoa, joten merivesi on myrkkya elektronisille laitteille, eika kestanyt aikaakaan, kunnes kannykka mykistyi. Siina vaiheessa ei ollut enaa mitaan menetettavaa, joten annoimme laitteelle lisaa vesihoitoa, talla kertaa makeaa vetta. Ja kuinka ollakaan, jonkin ajan liuottamisen ja huolellisen kuivattamisen jalkeen kannykka toimi jalleen, kun enimmat suolat oli saatu liukenemaan ymparoivaan veteen…:o)


Kingstonin rantakaupungissa on Etela-Australian mauttomimmaksi ristitty vetonaula, Larry the Lobster. Kuten tasta toistakymmenta metria korkeasta hummerista voi paatella, paaelinkeino seudulla loytyy merenelavista… Ehka tama on aikoinaan vedonnut, mutta nykyaan Larryn juurella oleva ravintola on paassyt hieman rapistumaan…


Matkan varrelta loytyi kyla, joka vaikutti lahestulkoon kotoiselta…:o)


Tien vieressa oli myos puu, jonka kuoresta aboriginaalit ovat aikanaan tehneet veneen.


Suunnitelmissa oli kayda Adelaiden edustalla Kangaroo Islandilla, joka on sailynyt varsin hyvin alkuperaisessa tilassaan, kun sinne eivat ole ulkomailta Australian mantereelle tuodut elaimet paasseet kotiutumaan. Paikka on epailematta varsin hieno, mutta 13 km laivamatkasta oli turhan kallis. Emme toisaalta loytaneet matkaesitteista mitaan niin ihmeellista, mita matkan varrella ei jo ole tullut vastaan, etta olisimme nahneet kannattavaksi lahtea saarelle… Tietysti olisi eri asia, jos olisi aikaa ja rahaa seikkailla saarella pidempaankin… Taman lahemmaksi saarta emme kuitenkaan talla eraa raaskineet menna…


Nalle joutui kovalle koetukselle matkan aikana; se jai yhden joulun nalleksi…


Paikalliset ovat kertoneet Adelaiden olevan iso maalaiskaupunki; niin nayttaa todella olevan. Ydinkeskustan tuntumassa on paljon puistoja, eika rakennuksiakaan voi pilvenpiirtajiksi kutsua. Vaikka kaupungissa on 1,5 miljoonaa ihmista, ydinkeskusta on varsin rauhallinen, varsinkin iltakuuden jalkeen kauppojen sulkeuduttua…


Kaupungin halki kulkevassa joessa oli paljon mustia joutsenia, jotka tulivat makupaloja kerjaamaan. Joutsenet joutuivat kuitenkin pettymaan, kun meilla ei sattunut olemaan pullaa mukana…

Maailma on pieni, varsinkin Australia… Loysimme ystavamme Peterin (oikealta nimeltaan Whang) Adelaiden keskustasta aivan sattumalta. Olimme tutustuneet haneen aloittaessamme tyot pari kuukautta aiemmin Mildurassa; han tyoskenteli samalla farmilla…


Keskustassa loytyi myos Peppi Pitkatossun patsas… tai ainakin melkein…


Olo tuli varsin kotoisaksi, kun liimauduimme hetkeksi eraan kaupan ikkunaan seuraamaan Jere Lehtisen otteita… Valitettavasti Jere joutui todistamaan Kingsin tekemaan maalia lahietaisyydelta, tosin alivoimalla…


Ensimmaisen kerran Australiassa nahtiin torakka… Kaiketi niita on ollut muiden ottiaisten joukossa aiemminkin, mutta vasta nyt sellainen tallusti vastaan…


Adelaidessa nahtiin myos ensimmaisen kerran reissulla pelattavan pelien aatelia, ultimatea…:o) Mieli olisi tehnyt mukaan, mutta pokkaa ei ollut riittavasti kysya mahtuuko mukaan, eika toisaalta kasikaan olis tainnut viela kestaa…


Keskustan kavelykadulla oli paivasaikaan melkoinen sapina. Rahaa kerattiin keinolla jos toisellakin…


Adelaiden kirjastossa oli myos vanha sali auki. Upeita ovat olleet kirjastot aikanaan… ja melkoinen homma kirjastontadeilla etsia kirjoja ylimmilta hyllyilta…


Adelaidesta loytyy sellainen erikoisuus kuin O-Bahn eli pelkastaan busseja varten rakennettu tie tai ennemminkin rata. Linja-autoissa on etupyorien vieressa pienet pyorat, jotka osoittavat sivulle ja ovat suorassa yhteydessa ohjaukseen. Kaytannossa bussit siis kulkevat omalla ”radallaan” automaattiohjauksella parhaimmillaan 100km tuntinopeudella. Kuulemma tama on kustannustehokkain nopea joukkoliikennevaline, joka on kateva monikayttoisyydessaan (samat bussit kun voivat kulkea tavallisillakin teilla). Se onkin sitten oma lukunsa, mihin tallaisia saataisiin enaa mahtumaan, kun kaupungit on rakennettu tayteen…


Taalla on oivallettu, etta paperipussit ovat monikayttoisia…:o)