Vuodenvaihteessa Melbournen seudulla matkaillessamme olimme pysahtyneet eraalla levahdysalueella valkoisen uten (pick-up) viereen. Autosta nousi kaveri, joka kysyi, olemmeko backpackereita ja tarvitsemmeko toita… Kavi ilmi, etta han on toissa firmassa, joka pystyttaa telttoja erilaisiin tapahtumiin, mm. Formula1-kisaan. Olimme tietenkin kiinnostuneita ja saimme kayntikortin…
Suunnitelmissa oli, etta keraisimme rypaleita joitakin aikoja ja yrittaisimme sen jalkeen paasta teltantekijoiksi, ennen formulasirkuksen saapumista Australiaan. Odotimme Mildurassa rypaleenpoiminnan alkamista 3 viikkoa, ja aloituspaivaa siirrettiin yha uudestaan ja uudestaan, kiusallisesti 2-3 paivaa kerrallaan… Eika aikaakaan, kun aloimme olla tuskastuneita toiden odotteluun…
Jouduimme tekemaan vaikean paatoksen, kun saimme tietaa, etta meita tarvittaisiin telttojen pystytyksessa jo 12.2. alkaen. Ja toisaalta meille tarjoutui rypaleidenkeruun parissa toinenkin hyva tyomahdollisuus, joka olisi taannut meille varman tulonlahteen 3-4 viikoksi. Toisaalta formulasirkuksessa tavalla tai toisella mukana oleminen vaikutti vastustamattoman houkuttelevalta (etenkin allekirjoittaneesta), toisaalta suurkaupungissa elaminen tulisi kalliimmaksi kuin kaukana vaenpaljoudesta. Mietimme ja rukoilimme, mista narusta vetaisimme… Aikamme pahkailtyamme tuumasimme, etta jos saamme teltanpystytyksessa pitaa sapatin vapaapaivana (mihin emme oikeastaan uskoneet), nostaisimme kytkinta ja lahtisimme Melbourneen… Ja kuinka ollakaan, meille luvattiin sapattivapaa, ja varsin kotoisaksi kaynyt Mildura jai taakse…
Emme kuitenkaan halunneet lahtea varkain, vaan vietimme viimeisen sapatin yhdessa paikallisten ystaviemme kanssa. Saimme yllattaen jalleen kutsun Wilsoneille, ja olimme varautuneet ”yllatyskutsuun” tekemalla korvapuusteja…
Thank you very much for your kindness and hospitality, Wilsons and other friends! Even if we didn’t come back anymore, we would never forget you…:o)
Matkantekoon on saatu lisaa jannitysta, kun automme on vahitellen tullut laiskemmaksi, tai ”pelkurimaisemmaksi” (gutless), kuten taalla sanotaan… Liikkeellelahto on ollut uskomattoman tyolaan tuntuista, etenkin ylamaessa. Pahimmillaan ylospain ei ole edes paasty, vaan on jouduttu tekemaan U-kaannos alamaen kautta peruuttaen… ja saimme jalleen huomiota "team ahmalta"... Ennen Mildurasta lahtoa eras ystava vilkaisi konehuoneeseen, ja huomasi ajoituksen olevan pielessa. Hetken saatamisen jalkeen kayntiaani oli huomattavan paljon tasaisempi ja auto suorastaan lensi… aiempaan verrattuna…:o)
Kuinka ollakaan, saato-operaatioiden seka virranjakajan kannen ja pyorijan vaihtamisen jalkeen auto on jalleen ruvennut laiskanlaiseksi… Melbourneen saavuttuamme ostimme uudet tulpat ja johtosetin seka ilmansuodattimen (joka kuitenkin osoittautui vaarankokoiseksi). Tulppia vaihtaessamme eteen tuli seuraava ongelma; konehuoneen jotkin letkut (ilma?) olivat niin hauraita, etta ne napsahtivat koskettaessa poikki… Samoin katkesi letkuja yhdistanyt kolmisuinen ”haaroitin” (mika lie nimeltaan?) Olimme varaosaliikkeen edessa tekemassa huoltotoita, mutta liikkeesta ei loytynytkaan kaikkia tarvittavia osia… onneksi ilmastointiteippi on keksitty…:o)
Teippaus oli tietenkin vain valiaikainen korjaus, ja nyt autoon on saatu hankittua uudet osat. Mutta projekti jatkuu edelleen; autolla paasee eteenpain, mutta valilla tuntuu, kuin autoparka olisi tukehtumassa polttoaineeseen... lieko ongelma seoksessa vai missa...? Pitanee kayttaa asiantuntijan hyppysissa...
Viime viikon maanantaina alkoi siis teltantekijan ura. Ensimmaisena tehtavana oli rakentaa telttakyla rakennus- ja maansiirtomessuja varten Sandownin hevos-/moottoriurheiluradan viereen kaakkois-Melbournessa. Samana paivana aloitti toistakymmenta muutakin reppumatkailijaa, lahinna saksalaisia… ja suomalaisia; ensi kertaa reissulla ajauduimme samaan tyopaikkaan muutaman muun suomalaisen kanssa (kuvassa keskella odottamassa ensimmaista toimeksiantoa)
Aloitimme isoimmasta teltasta ja sen lattiasta…
Ensimmaisen paivan jalkeen lattia oli valmis ja lahes kaikki raamit pystyssa. Mutta yksi raami "kaatui"; Jukan selka tuli sen verran kipeaksi, etta oli parasta kayda laakarilla ja levata loppuviikko...
Neljassa paivassa aukiolle oli ilmestynyt melkoinen telttakyla…:o)
Sapattina taalla oli erityista ohjelmaa: Mark Finley oli paikan paalla pohjustamassa parin kuukauden kuluttua alkavaa kokoussarjaa ja innostamassa paikallisia tekemaan tyota kampanjan eteen. Ja varsin mielenkiintoisia kokemuksia Markilla ja hanen vaimollaan olikin jaettavana aiemmista evankeliointikampanjoista, mm. Ruandasta, Intiasta, Ukrainasta ja Moskovasta…
Meille kerrottiin myos kuulumisia maailman suurimmasta adventtikirkosta, joka sijaitsee Kiinassa. Seurakunta on kasvanut varsin nopeasti ”kotikirkosta” n. 6500 jasenen massiiviseksi seurakunnaksi. Kun seurakunnan pitka-aikaiselta naispastorilta kysyttiin seurakunnan menestyksen salaisuutta, han kertoi heidan kokoontuvan paivittain aamuviidelta rukoilemaan… Valtavaa omistautumista, jossa lienee paljonkin opittavaa…
Kirkon jalkeen oli piknik-lounas laheisessa puistossa.
Kun edellisen viikon tyot oli saatu hyvissa ajoin tehtya, meilla oli pitka viikonloppu (pe-su) vapaata. Sunnuntaina kavimme tutustumassa eraaseen lahiseudun nahtavyyteen, joka nimensa mukaisesti nostattaa hien pintaan… Tuhannen portaan kipuaminen kay tyosta milloin vain, saati 38 asteen helteessa…
Takaisin palatessa polulla odotti yllatys: puusta oli katkennut melkoinen oksa. Taalla onkin monessa paikassa varoitus putoilevista oksista…
Parkkipaikan vieressa oli varikkaita papukaijoja.
Ai niin, kiitoksia kaikille kommenteista, jotka on kylla luettu ilolla, vaikka vastaaminen on ollut laiskanlaista! Jostain tuntemattomasta syysta osa kommenteista oli jaanyt matkan varrelle ja saapui perille vasta nyt, kun siirryin kayttamaan blogin uusittua versiota...
