Rypaleidenkeruun oli maara alkaa maanantaina. Muutimme sunnuntaina maaseudulta kaupungin liepeille, lahemmas sivistysta seka myos farmia, jossa tulisimme tyoskentelemaan. Halusimme siis vaihtaa farmia; edellisen paikan omistaja on tiukka italialainen bisnesmies, joka silloin talloin tehdyn tyon jalkeen alkaa uudelleen keskustella aiemmin sovituista hinnoista… Toisaalta olimme ennen joulua tutustuneet kirkossa muihinkin taalla asuviin saarelaisiin (samoalaisiin). Eras heista oli tuolloin kertonut voivansa tarjota toita, kunhan rypaleiden poiminta-aika alkaa, ja tartuimme tilaisuuteen.


Lavi, eras naista saarelaisista tarjosi meille asunnoksi ystavansa omistamaa taloa, jossa asuu myos hanen isansa ja pari muutakin sukulaista. Talo on varsin kookas, ja siina on soluasuntotyyliin useita huoneita vuokrattavana. Meille oli tarjolla iso oleskeluhuone, jossa voimme sopuhintaan pitaa majaa. Mutta, moni kakku paalta kaunis… Ulkoisesti talo on aika nayttavan nakoinen, mutta sisalta varsin karu. Toisaalta, sen jalkeen kun auto on ollut kotina, jo se on luksusta, etta kaikilla on omat sangyt… oikeasta keittiosta puhumattakaan…


Suihkuun ei kyllakaan tehnyt mieli menna… ennen kuin talosta loytyi toinenkin suihku.


Eraana iltana keittion lattialta vipelsi kunnioitusta herattava hamahakki: ilmeisesti 8-silmainen huntsman, joka ei tee seittia vaan metsastaa vauhdissa pystyen hyppimaan… Ei pitaisi olla kovin myrkyllinen, mutta toki purema pienta turvotusta saa aikaan... Lienee siis tavallaan hyvakin asia, etta taalla on sen verran likaista, ettei ilman kenkia viitsi kulkea…


Viime viikon sunnuntaina pelasimme naiden saarelaisten kanssa touchballia, joka on rugbysta kevyempi versio. Tai siis Jani ja Jukka pelasivat; mina en valitettavasti ollut viela pelikunnossa… Hauskaa vaikutti olevan; pitaiskohan tuoda laji Suomeen… (Naissa saarelaisissa on yllattavan paljon tuttua varitysta lukuunottamatta: kuvan harmaapaitainen paksuniska muistuttaa erehdyttavasti erasta leveaharteista lankomiesta ja junioreissa on samanlaisia piirteita Ikaalisten nuorison kanssa...:o)


Kavikin ilmi, etta rypaleita ei heti edellisviikon alusta paassytkaan poimimaan, kun ne eivat viela olleet riittavan kypsia ja makeita. Itse asiassa sadonkorjuun alkamisesta on kylla heratelty toiveita, mutta aloituspaivaa on siirretty moneen otteeseen. Onneksi olimme jouluna tutustuneet myos mieheen, joka tyokseen purkaa taloja, keraa romuja ja myy niita sitten eteenpain. Han oli silloin kertonut voivansa tarjota lyhytaikaista tyota ”peltitarhallaan”, jos joskus haluaisi tehda jotain, mutta muuta tyota ei ole saatavilla… Niinpa tartuimme tilaisuuteen ja kysyimme, olisiko hanella toita.


Paadyimme tiileja putsaamaan… Toita oli varsin sopivasti 2½ miehelle; mullahan oli edelleen kipsi kadessa… Jani ja Jukka siis tekivat putsaustyon ja mina vasurilla kasasin tiilet. Valilla tiileja sai latoa sen kuin kerkesi, valilla taasen oli aikaa valiaikaviihteeseen: ristisanojen ratkomista kuin Reinikaisessa ikaan…


Meille annettiin myos muita toita, kuten lautatavaran putsaamista nauloista yms. Mina kun en yksikatisena kaikkeen kyennyt, niin paasin sisahommiin: taallakin nimittain ihmisilla on ongelmia tietokoneiden kanssa…


Tapasimme romujen keskella myos Brettin, jota Waddoksikin kutsutaan. Han on aikanaan ollut syvalla alkoholin ja huumeiden maailmassa, mutta kokenut taydellisen suunnanmuutoksen elamassaan dramaattisten vaiheiden kautta. Sittemmin han on rakentanut itselleen evankeliointitarkoitusta varten auton ja kulkenut sinne minne henki kehottaa, sinne missa hanta tarvitaan, mm. ajaen pahoja henkia ulos ihmisista... Vaikuttavia ja puhuttelevia kokemuksia, varsinkin kun tallaisia asioita on tapahtunut henkilolle, johon on tutustunut. Auton ulkoasusta on varmaan kullakin mielipiteensa, mutta ainakaan se ei jata kylmaksi...


Jukkakin on valilla ollut Janin mukana lenkkeilemassa (ehka munkin pitaisi, vaikka lenkkeilya olen aina inhonnut; on se kumma kuinka suuri merkitys pallolla tms apuvalineella on mun jalkojen liikkeeseen...;o) Kuvasta voi kukin paatella, kummalla on kovempi kunto...


Eraana paivana kirjastossa kaydessamme huomasimme lapun tuulilasin ja pyyhkijan valissa… pikavoitto! Suomessa parkkisakot eivat ole ihan nain kalliita, joten pitanee jatkossa olla varovaisempi…


Kuten tiketista voi paatella, paikalliset ystavamme, jotka ovat tietoisia blogista (Internetin ”vaarinkaytosta”) ja meidan toistaiseksi varsin lomapainotteisesta oleskelusta, etenkin allekirjoittaneen osalta, olivat havainneet meidan ainutlaatuisen ajoneuvomme… Paatimme kayda maksamassa laskun… setelilla, joka on lunastettavissa ainoastaan Suomessa…:o)