Paluukyytia odotellessa kavimme seka Healesville Sanctuaryssa etta Werribee Open Range Zoossa, joihin paasimme edukkaasti ollessamme Adelaide Zoon jasenia. Sain myos takuuhuollossa olleen kamerani takaisin. Kameran optiikassa oli jokin tunnettu tyyppivika, jonka Canon korjasi ilmaiseksi…:o) Ei siis sittenkaan tarvinnut ostaa uutta kameraa, vaikka kieltamatta pieni kuume sellaisen hankintaan oli noussut…
Healesvillessa, vastaavasti kuin Tasmanian Bonorongissakin, elaimet ovat enempi tai vahempi pelastettuja ja sen jalkeen kuntoutettuja. Kengurut ja papukaijat ym. moneen kertaan nahdyt yleiset elaimet eivat enaa niinkaan kiinnostaneet, mutta muutakin mielenkiintoista nahtavaa loytyi. Siella oli mm. koulutettujen petolintujen naytos. Tassa poseeraa wedge-tailed eagle.
Yleison joukossa syntyi melkoinen kohahdus, kun kouluttaja laittoi linnut valilla lentamaan matalalla paiden yli. Vaikea oli saada vauhdikkaista lentajista tarkkaa kuvaa. Tama pollo itse asiassa osui siivellaan kuvaajan paahan…:o)
Tama buzzard teki puolestaan vaikutuksen kayttamalla tyokaluja apunaan. Emun munat ovat aika kovia, eika niita saa kovin helposti rikki. Mutta tamapa osasikin kayttaa maasta loytynytta kivea apunaan ja kiven pudottaminen sarki munankuoren…
Lepakkoja nahtiin jo Sydneyssakin, mutta tassa lahempaa kuvaa.
Sinansa aika yllattavaa, etta aika monta elaintarhaa piti kayda lapi, ennenkuin nahtiin ensimmainen dingo. Eipa tuo suuresti tavallisesta koirasta nayta eroavan. Mutta haukkua dingo ei osaa, vaan se metelehtii suden lailla ulvoen...
Tassa tarkempi kuva myos meidat Silvertonin autioituneesta kaupungista yllattaneesta otuksesta…
ja ilmaa haukkaavasta platypuksesta…
Meille esiteltiin myos eraita todella myrkyllisia kaarmeita, kuten taipaani ja kuolemankyy (death adder). Hiukan siina tuli kylmat vareet, kun hoitaja kasitteli naita luikertelijoita kuin lemmikkielaimia. Mutta han kertoi myos, etta niita ei sinallaan kannata pelata. Kaarmeet ovat arkoja elaimia, jotka yleensa luikertelevat pakoon, ennen kuin niita ehtii huomata. Ne hyokkaavat yleensa vain pienempien elainten kimppuun, elleivat ne sitten koe oloaan uhatuiksi… Myrkytyksen aiheuttamat kuolemat ovat joka tapauksessa todella harvinaisia…
Werribeen Open Range Zoossa valtaosa elaimista elaa ”vapaasti” laajalla alueella, toki siten etta elaimet ja niiden viholliset on eristetty toisistaan. Kuten tarhan nimestakin voi arvailla, lipun hintaan kuului opastettu safariajelu elainten seassa.
Paaosa tarhan elaimista oli afrikasta peraisin, mutta loytyi sielta mm. biisonejakin.
Joillakin antiloopeilla on mahtavat sarvet.
Sarvikuonojen kanssa ei tee mieli joutua kasvotusten…
Toisaalta virtahevot, vaikkakin nayttavat rauhallisilta ja harmittomilta, taitavat olla viela vaarallisempia. Urokset ovat todella ”territoriaalisia” ja siis tarkkoja omasta reviiristaan. Virtahevot vahvoine leukoineen, jareine hampaineen ja suurine massoineen lienevatkin afrikan elaimista ihmisille kaikkein vaarallisimpia…
Kissa mika kissa; gepardikin kaipaa aika ajoin makeaa venyttelya…
Yritimme saada toita Milduran seutuvilta vahaksi aikaa, jotta saisimme tyoskentelyn lomassa uuden moottorin sisaanajon tehtya ja samalla vahan lisaa rahaa matkakassaan. Tyomarkkinoilla oli kuitenkin varsin hiljaista alkavaa Navel-appelsiinien keraysta lukuunottamatta. Appelsiinien keruusta ei ollut kertynyt kovin hyvia kokemuksia ja toisaalta kylma talvikin painoi paalle, joten paine lahtemiselle kasvoi aika suureksi. Paatimmekin ajaa puuttuvat kilometrit mahdollisimman akkia, jotta sisaanajohuolto saataisiin tehtya ja matkaa jatkettua…
Alun perin suunnitelmissa oli jatkaa matkaa itarannikolle ja sielta kohti pohjoista ja Queenslandia. Suunnitelmat kuitenkin jalleen kerran muuttuivat, kun meille oli suositeltu reittia karun ”Red Centren” kautta, jossa mm. Ayers Rock sijaitsee. Tahan aikaan vuodesta on kuulemma nimittain paras aika menna ”keskelle ei mitaan”, kun paivat ei ole enaa paahtavan kuumia eika yot viela mahdottoman kylmia. Ja onhan Ayers Rock toki yksi Australian tunnetuimpia nahtavyyksia, jonka mielellaan itsekin nakee ja kokee…
Reilu viikko sitten sunnuntaina Russellilla oli aikaa tarkistaa auton tila, vaihtaa oljyt yms. Kaikki oli kunnossa, joten maanantaina lahdettiin matkaan… Ensimmaisena paivana ei kuitenkaan viela kovin pitkalle ehditty, kun mukaan hamstrattiin hedelmia ja purkkiruokaa yms. tien varrella olleista suoramyyntikojuista ja tehtaanmyymaloista seka ruokakaupasta. Meita kun oli varoiteltu, etta kovin pitkalle ei tarvitse ajaa, kun asutus alkaa harventua ja kaupat kallistua…
Seuraavana paivana pysahdyimme mm. Burran pienessa kaivoskaupungissa. Kaupungin keskustan tuntumassa olevalla kukkulalla oli vanha avokaivos, josta on aikanaan kaivettu kuparia. Kaivostoiminta on kuitenkin lakkautettu yli 20 vuotta sitten, kun kuparin maara alkoi ehtya.
Kaupungin halki kulkevan puron seutu oli upean varikas.
Suuri osa taloista oli kivisia, mutta jotkut mainarit olivat aikanaan kaivaneet itselleen jokipenkereelle asuinsijat. Normaalisti joissa ei ollut kovin paljon vetta, mutta jonain tulvavuonna asukkaiden piti lahtea evakkoon…
Kavimme myos Peterboroughissa, joka on profiloitunut rautatiekaupunkina jopa siina maarin, etta sen infokeskus on vanhassa junanvaunussa.
Kaupunki on ollut aikanaan tarkea rautatielinkki, kun sita kautta on kulkenut reitti Broken Hillin kaivoksilta rannikon satamakaupunkeihin. Ennen raideleveyden yhtenaistamista kaupunkiin on kulkenut kapeat raiteet Broken Hillista ja leveat raiteet Adelaidesta. Kummallista sinallaan, etta kun lopulta saatiin sovittua maanlaajuisesta raideleveydesta, standardiksi tuli leveys aiemmin kaytettyjen valilta. Kaupungin rautatiemuseossa onkin naytilla ratapiha, jossa on kolmet eri raiteet…
Kaupungin kautta kulkee myos kaksi mantereen halkovaa paarataa: Darwin-Adelaide ja Perth-Sydney. Jalkimmaista reittia kulkee Indian Pacific –pikajuna pari kertaa viikossa. Satuimme paikalle juuri kun juna kulki kaupungin halki…
Kaupungin laitamilla on jannittava turistirysa: Magnetic Hill. Eraan kukkulan laella on siis vahva magneetti, joka on riittavan vahva vetaakseen autoja ylamakeen!! Olimme hiukan huolestuneita, etta mitahan vahva magneetti voikaan tehda tietokoneelle yms. elektronisille laitteille… Selvisi kuitenkin, etta kyse onkin optisesta illuusiosta…;o)
Yopaikan loysimme eraalta nakoalapaikalta, josta saattoi nahda parinkymmenen kilometrin paassa olevalle Spencer Gulfille.
Seuraavana paivana ajoimme Woomeran pieneen kaupunkiin, joka toiminut joitakin kymmenia vuosia sotilastukikohtana. Woomeran alueella on testattu erilaisia ohjuksia seka laukaistu raketteja satelliittien kuljettamista varten yms. Suurin osa alueesta onkin suljettu tavallisilta tallaajilta, mutta kaupungin keskustaan saa nykyaan menna kuka vaan. Keskustassa on jopa ”ohjuspuisto”, jossa on useita ohjuksia, raketteja seka lentokoneita vapaasti ihmeteltavina.
Jatkoimme matkaa Andamookaan, joka on vanha opaalikaivausten ymparille perustettu taajama. Kyla oli todella persoonallisen nakoinen kaivausten keskella olevine asumuksineen. Naytti vahan silta, etta juuri kukaan ei olisi tullut paikalle pitemmaksi aikaa asumaan…
Jotkut hokkelit olivat varsin kuvauksellisia…
Kavimme myos eraalla kaivausjatteista muodostuneella kukkulalla maisemia katselemassa ja seka aarteita etsimassa… Varsinaisia aarteita ei loytynyt, mutta kvartsikin on ihan kivan nakoista…:o)
Seuraavana paivana saavuimme maailman opaalikeskukseen, Coober Pedyyn. Andamookasta ei enaa kovin paljon opaalia loydy, toisin kuin Coober Pedysta, joka tuottaa n. 70% maailman opaalista. Opaalihan on jalokivi, jonka kauneus perustuu valon taittumiseen, jolloin eri kulmista kivea katsellessa sen vari vaihtelee sateenkaaren vareissa.
Coober Pedyssa kaikki pyorii opaalien ymparilla; vieri vieressa on toinen toistaan ”parempia” korukauppoja ja kaivosmuseoita. Eraan museon pihalla jarjestettiin ilmaisia kaivoskonenaytoksia, jollaiseen mekin osallistuttiin. Tallainen ”blower” on Coober Pedyn tavaramerkki. Paikalliset ovat sen aikanaan kehittaneet helpottamaan kaivoskuilujen tyhjentamista. Toimintaperiaatteeltaan laite on kuin suurimuotoinen polynimuri…:o)
Tallaisella tyonnettavalla laitteella, jonka edessa on pyoriva setti teria, on kateva tehda pyoreita tunneleita. Tosin koska maan alla kaytettavat laitteet halutaan pitaa pienikokoisina, tunnelin halkaisijaksi tallaisella laitteella tulee vain.vahan toista metria. Siina on siis selka kovilla, kun tallaista laitetta kayttaa useamman tunnin kyyryssa, samalla tarkkaillen, josko opaalia tulisi nakyviin…
Useassa paikassa oli mahdollisuus kokeilla "noodlaamista" eli arvokivien etsimista roskan seasta. Pitihan meidankin paasta hiekkalaatikolle leikkimaan... eika ihan tyhjin kasin tarvinnut poistua; ilmeisesti tavallisten kivien sekaan oli tarkoituksella sekoitettu pikkukivia, jotka sisalsivat hieman opaaliakin...:o)
Kaupunki on tunnettu myos siita, etta sen asukkaista 80% elaa maahan kaivetuissa dugouteissa, vahan kuin Kiviset ja Soraset… Maan alla asuminen on sikali katevaa, etta sisamaan ankarassa ilmastossa pinnan alla on aina sopiva 22-25 astetta, eika erillista ilmastointia/lammitysta tarvita. Ja kun paikalliset elavat omatoimiselle kaivamiselle, niin mikas sen katevampaa kuin aarteita kaivaessa samalla rakentaa kotia itselleen…:o)
Kiven sisassa asumisen ei kuitenkaan tarvitse merkita ankeaa asumista. Paikalliset ovatkin tehdeet koloistaan enempi tai vahempi kotoisia… Jotkin dugoutit olivat avoinna yleisolle ja kavimmekin pariin tutustumassa.
Eraalla naisella oli varsin viehattava koti. Han oli kaivanut sen kasin, saaden apua kahdelta toiselta naiselta. 10 vuotta toiden lomassa kestanyt urakka sai alkunsa, kun nainen 29-vuotiaana saapui paikkakunnalle. Vaikka han eli pari vuosikymmenta sinkkumiesten keskella, han ei koskaan pariutunut; lieko kaikki osapuolet olleet liian kiireisia…?
Anyway, hanen kotinsa oli todella viehattava kahdessa kerroksessa olevine makuuhuoneineen…
seka takkahuoneineen (joskin takka oli turha kapistus, kun maan alla on aina mukavan lamminta)…
Kavimme myos parissa maanalaisessa kirkossa. Tassa katolinen kirkko…
ja tassa ortodoksinen…
Jos Coober Pedyssa olisi vietetty aikaa enemmankin, olisi ollut mielenkiintoista testata ruohotonta golf-kenttaa, jonka viheriot olivat oljysoraa tms…;o)
Coober Pedyssa on useita maanalaisia majoituspaikkoja. Mekin vietimme yon kiven sisassa, maahan kaivetulla leirinta-alueella…:o). Maan alle oli kaivettu kaytava, jonka varrella oli syvennyksia leiriytymispaikoiksi. Jotkut kayttivat telttaa, mutta ilmankin selvisi vallan mainiosti. Paikka oli siis karu, mutta varsin toimiva, joskin herkkaunisempia olisi saattanut hairita paikan kaikuisuus..
Leirinta-alueella jarjestettiin myos kierros paikalla olleessa kaivoksessa. Meille kerrottiin mm, kuinka luolan seinissa olevista kerrostumista pystyi paattelemaan, mistahan opaalia saattaisi loytya, ts mihin suuntaan kaivamista kannattaa jatkaa. Tosin laheskaan aina jalokiviainesta ei loytynyt, vaan 90% opaalista on arvotonta ”potchia”, joka ei taita valoa nakyviksi vareiksi…
Hyvien kerrostumien etsimiseen kaytettiin mm. tallaisia vaskisauvoja, joiden avulla vettakin on etsitty. Niin ihmeelliselta kuin se tuntuukin, toden totta sellaisessa kohdassa, jossa on esiintynyt joskus maansortuma, sauvat alkoivat kaantya kohti sortumaa…
Kaivoksessa oli myos yksi gekko kuuntelemassa kokeneen mainarin puheita…
Coober Pedysta lahtiessa kavimme laheisilla kukkuloilla, nimelta The Breakaways. Alueen tunnetuin paikka lienee ”suola ja pippuri” tai ”kaksi koiraa”, kuten aboriginaalit naita kahta huippua kutsuvat.
Kukkuloiden ja viereisen ”kuutasangon” alueita on kaytetty useiden filmien tekemiseen, joista tunnetuin lienee Mad Max III.
Alueen vieressa kulkee maata halkova dingoaita, joka suojaa etelan lampaita nailta villikoirilta.
Mita kauemmaksi sivistyksesta mennaan, sita pidemmaksi tuntuu rekat venyvan. Taalla lahes kaikki rekat ovat vahintaan 3-vaunuisia maantiejunia…
Ei Red Centrea turhaan kutsuta punaiseksi… Paatiet taalla ovat toki asvalttia; ei tanne olisi muuten ilman nelivetoa uskaltanut lahtea. Mutta valilla kavimme soratiella (jota paikalliset kutsuvat dirt roadiksi) aitoa outback-tunnelmaa aistimassa…
2 kommenttia:
reissun päällä näyttää vähintäänkin elämykselliseltä!!! Olette kyllä rohkeita otuksia. Mukavaa menoa teille jatkossakin, terveisiä kallioniemen itikkaisesta suvesta! Jenni ja muut virolaiset
Kiva nähdä kuvia teidän matkan vaiheista!Hienoa, että olet jaksanut kirjoitella ja kuvata tapahtumia. On melkein kuin saisi itse kokea pienen osasen matkan meiningistä:)
Tsemppiä tuleviin koitoksiin!
Terveisin Jokke, Katriina ja Joakim
Lähetä kommentti