Matkalla etelaan pysahdyimme pariksi paivaksi Townsvilleen, joka tuntui kummallisen rauhalliselta, melkein kuolleelta Cairnsin jalkeen. Vaikka Cairns on vakiluvultaan pohjoisen cityista Townsvillea hieman pienempi, se on aivan eri luokkaa vilkkaudeltaan. Monet turistit lentavatkin tropiikkiin tullessaan suoraan Cairnsiin ja jattavat Townsvillen valiin ja tayttavat keskustan kadut niin paiva- kuin ilta-aikaankin. Townsvillen keskusta on puolestaan rauhallisen hiljainen ja itse asiassa todella pieni; paikalliset elavatkin ilmeisesti paaosin lahioissaan...

Paallimmaisena oli mielessa kaynti laakarissa. Mulla oli meinaan sukellusreissulla (viikko aiemmin) jaanyt korva lukkoon, eika se ollut apteekista saamani antihistamiinikuurin jalkeenkaan auennut. Sain uuden reseptin, viikoksi antibioottisia korvatippoja...

Kaupungin edustalla oleva Magnetic Island veti meitakin puoleensa... Janilla oli kuitenkin kaupungilla asioita hoidettavana, joten ma lahdinkin tutustumaan saareen itsekseni. Tassa kuva laivalta kaupungin suuntaan; The Strand (rantakatu) edustalla, keskusta vasemmalla, Castle Hill keskella ja rikkaiden kukkula oikealla...


Oman auton vienti saarelle olisi maksanut hunajaa; halvemmaksi olisi tullut vuokrata saarella tyypillinen "topless" car tai mini-moke (suomeksi pieni henkilo- tai maastoauton mallinen avoauto). Mutta koska olin yksin liikenteessa, paatin tyytya bussikyyteihin... Saarella oli paljon enemman tai vahemman rauhallisia ja kauniita hiekkarantoja...


Kauan en malttanut rannalla makoilla, vaan halusin nahda saarelta jotain muutakin. Saari on tunnettu kauniista luonnostaan ja villielaimistaan; saaren pinta-alasta yli puolet on kansallispuistoa. Lahdinkin kavelemaan laheiselle kukkulalle, jossa on toisen maailmansodan aikaisia linnakkeita piilotettuna kivien sekaan.


"Linnakevuorelle" noustessa eteen avautui kauniita maisemia...


Paluumatkalla kuulin pusikosta rapinaa. Jain hetkeksi aikaa katselemaan, josko rapinan aiheuttaja tulisi nakyville... todennakoisesti se olisi jokin lintu tms, mutta eihan sita koskaan tieda... Ja kuinka ollakaan, hetken aikaa tilannetta tarkkailtuani koala tupsahti puiden takaa esiin...:oD ja kiipesi laheiseen puuhun... Oli upeaa nahda tama yleensa nukkuva elain luonnossa, saati sitten maassa tallustamassa...:o) Janin kameraa ja zoomia tuli kyllakin ikava; kovin lahelle en omalla kamerallani paassyt...


Yopaikan olin varannut suositusta backpackerista, joka osoittautui varsin viihtyisaksi. Sen lisaksi, etta hostelli sijaitsi aivan meren rannalla, se olikin tavallisesta kerrostalosta poiketen tyylikas mokkikyla...


Townsvillesta matka jatkui edelleen kohti etelaa. Vastaan tuli mm. Bowenin pieni mutta kivannakoinen uimaranta...


Airlie Beach tunnetaan porttina luonnonkauniille saariryhmalle, nimelta Whitsunday Islands. Kaupunki on pieni pysyvalta vakiluvultaan, mutta turisteja merielama vetaa puoleensa sitakin enemman... Mekin harkitsimme alunperin jopa muutaman paivan risteilya, mutta toisaalta raha- ja toisaalta aikapulan vuoksi emme talla kertaa taman lahemmaksi meriseikkailua menneet...


Jatkoimme matkaa idylliseen ja melko rauhalliseen pikkukylaan nimelta "Town of 1770". Mielenkiintoinen nimi juontaa juurensa siita, etta kapteeni Cook (joka valtasi Australian englantilaisille) rantautui Queenslandiin ensimmaisen kerran juuri siella.


Kylan oli tuona iltana vallannut moottoripyorajengi...


Pyorat nayttivat kuitenkin hieman erikoisilta: moottoria joutuikin etsimaan aika lahelta, se kun oli aika pieni...


Auringonlasku oli jalleen nakemisen arvoinen...



Jos oli maapera Australian sisaosissa punaista, niin vahintaan yhta punaista maalaismaisemaa loytyi Childersista, n. 300 km Brisbanen pohjoispuolella...


Samoilla leveysasteilla rannikolle matkattaessa sijaitsee nopeasti kasvava Hervey Bay. Hervey Bay tunnetaan erityisesti siita, etta sielta kulkee lauttoja maailman suurimmalle hiekkasaarelle, Fraser Islandille (1630 km2, samankokoinen siis kuin Suomen suurin saari, Soisalo). Turisteja kaupunkiin vetaa puoleensa myos elo-marraskuun valisena aikana lahivesilla etelaan kesaksi matkaavat ryhavalaat. Fraser Island olisi varmasti ollut hieno paikka sekin, mutta me valitsimme mieluummin valassafarin...


Risteily olikin hyva valinta (lievista vatsanvaanteista huolimatta), silla naimme useita valaita, niin innokkaita poikasia kuin aikuisia jattilaisiakin (pituutta 12-16 m, painoa 25-35 t), kun ne milloin nousivat pintaan hengittamaan sukeltaakseen taas ja milloin hyppivat parhaimmillaan lahes kokonaan ilmaan... Hyppiminen johtuu kuulemma siita, etta ryhavalailla ei ole kaikuluotainta, vaan loistava nako ja ilmaan nousemalla ne pystyvat havainnoimaan, missa ovat menossa...




Varhain seuraavana aamuna suuntasimme Tin Can Bayn pieneen rantakaupunkiin. Kaupungin venerampilla kay harva se aamu pari puolikesya delfiinia, ja niita voi ruokkia kasin, toki valvotuissa oloissa... Villielainten ruokkiminen ei yleensa ole suotavaa, etteivat ne kesyynny liikaa ja meneta omaa metsastysviettiaan. Mutta taalla muutaman yksilon ruokinnalle on poikkeuslupa, silla eras delfiini oli parisen vuosikymmenta sitten loukkaantunut rantavesilla, ja se saatiin toipumaan ruokinnan avulla. Sittemmin delfiini toi samoille apajille poikasensakin, joka nyt nahdaan usein tyttoystavansa kanssa. Vaikka olimme ajoissa rannalla, ikava kylla juuri sina aamuna delfiinit eivat syysta tai toisesta tulleetkaan "aamiaisaikaan" paikalle... Sen sijaan pelikaanit olivat sitakin innokkaammin kerjaamassa herkkupaloja. Niin, tama ei siis ole patsas vaan lahestulkoon liikkumatta myotatuntoa kerjaava lintu...


Lopulta pelikaanitkin kyllastyivat odottamaan ja alkoivat siirtya paivaunille... Pelikaanin haukotus oli nakemisen arvoinen...:o)


Matka jatkui Sunshine Coastille. Kuvassa aurinkorannikon pohjoisin kaupunki, Noosaan, joka on yleisnakymaltaan kauniin vihrea; ei uskoisi, etta asukkaita on jopa 50 000.


Syy vihreaan kaupunkikuvaan on erityisesti siina, etta sinne ei saa rakentaa korkeita rakennuksia, joten talot ovat suurelta osin puiden suojissa...


Noosan keskustassa on kiva hiekkaranta, jolla olisi voinut viihtya pidempaankin...


Ajelimme pitkin Sunshine Coastin rantoja etelaan merinakymia ihaillen. Jotkin rannat olivat melkoisen pitkia...


Vajaan viikon ajelun jalkeen perjantai-iltana rantauduimme Brisbanen keskustan tuntumaan, Somervillejen hotelliin. Oli tosi kiva Samia, Reetaa ja Edenia pitkasta aikaa! Eden oli kasvanut kovasti sitten viime nakeman...:o)


Komeat miehet ovat pikku hiljaa hurmanneet pikku Edenin... vai kumminkohan pain siina oikeasti onkaan kaynyt? Pikku hurmurista on tullut jo iso tytto, joka oli innolla auttamassa aitia leipomisessa...:o)


Brisbaneen saavuttuamme olemme ottaneet rennosti, seurustellen ystaviemme kanssa ja tutustuessamme kaupunkiin. Kuten monessa muussakin Australian kaupungissa, kaupunki on levittaytynyt laajalle ja itse keskusta on yllattavan pieni. Kaupungin halki virtaava joki ja lukuisat puistot yhdistettyna muutamiin tornitaloihin luovat viihtyisan tunnelman; taalla voisi viihtya pidempaankin...:o)


Jukka sai toista working holiday -viisumia varten tarvittavat tyopaivat tayteen ja saapui tiistaina Brisbaneen. Nyt jatkoviisumin myontamisen pitaisi olla enaa byrokratian, terveystarkastuksen ja ajan kysymys... Ellei mitaan yllattavaa satu, Jukka on siis lunastamassa auton meilta ja jaamassa Australiaan hieman pidemmaksi aikaa, kun taas Jani ja mina olemme lahipaivina palaamassa Suomeen...

Kun porukka oli saatu kasaan, lahdimme poikaporukassa rantalomapaivaa viettamaan. Mukaan tuli Sami lisaksi myos Laineen Mikko, joka aloitti juuri oman working holiday -vuotensa taalla. Matkan varrella kavimme skandinavialaisessa kaupassa/leipomossa, kun Jukalla alkoi olla melkoinen koti-ikava... (Jani ja mina oltaisiin ehka jaksettu odottaa viela muutama paiva) Matkaan tarttuikin ruisleipaa, korvapuusteja ja salmiakkia...:o) Taalla olis muuten tarjolla hyva bisnes taikinapeukaloille (tiedan muutamia hyvia kandidaatteja); omistajat ovat 25 vuoden jalkeen myymassa yritysta...;o)


Jatkoimme matkaa Gold Coastille, joka on Queenslandin toiseksi suurin kaupunki (pahoittelen vaaraa todistusta, jonka aikanaan annoin, kun luulin Townsvillen olevan suurempi!) Gold Coastin suurin keskus on nimeltaan Surfers Paradise, joka ei enaa sanan varsinaista merkitysta taysin palvelekaan; lukuisten korkeiden hotellien valloittama kaupunki onkin nykyaan turistien valtaama (4,5 miljoonaa turistia vuodessa) ja sitapaitsi muualta loytyy usein parempia aaltoja... Jukkakin oli hiukan pettynyt paratiisin aaltoihin, mutta toisaalta todella iloinen paastessaan pitkasta aikaa puolisen vuotta sitten ostetun mutta kovin vahan kaytetyn laudan lumoihin...


Mutta hieno, pitka, pilvenpiirtajien reunustama hiekkaranta sielta loytyi...


Kavimme Mikon kanssa tutustumassa myos maailman korkeimpaan asuinrakennukseen, 322m korkeaan Q1-hotelliin. Sen hissi nousi 43 sekunnissa 76. kerrokseen!


Hotellin nakoalatasanteelta avautui upeat nakymat kymmenien kilometrien pituiselle rannalle...


Rannalle oli asennettu beach volley -verkot ja -rajat kaiketi jonkinsortin kilpailujen takia. Kaikki kentat eivat onneksi olleet jatkuvasti kaytossa, joten mekin paastiin hetkeksi pelailemaan, ensimmaista kertaa vuoden aikana! Valitettavasti emme kuitenkaan ehtineet kovin pitkaan pelaamaan, kun kentalla alkoi peli (vai olikohan se sittenkin onneksi, kun kunto on lomaillessa paassyt hiukan rapistumaan...;o)


Taalla ollessamme Brisbanen esikaupunkialueella on ollut meneillaan Etela-Queenslandin piirikunnan "vuosijuhlat". Big Camp on pariakin kertaluokkaa suurempi tapahtuma kuin Suomen kesajuhlat. Tapahtuma kestaa viikon verran, jolloin pari-kolme tuhatta ihmista leiriytyy alueelle, niin omiin karavaaneihin kuin vuokrattavissa oleviin huoneisiin tai telttoihin.


Sapattisin vakea kokoontuu paikalle jopa 6-7 tuhatta! Koko vakimaara ei sentaan mahdu yhteen telttaan, vaan valtavan paateltan lisaksi tarjolla oli vaihtoehdot niin nuorille kuin 30+-ikaryhmalle seka tietysti omat ryhmat teineille ja lapsille...


Tassa tunnelmaa nuorisoteltasta... (Mikolla on mukanaan hyva jarjestelmakamera seka muutama putki, joilla osaavan kelpaa ottaa hyvia kuvia vaikeissakin olosuhteissa...:o)


Tapasimme juhlilla monia ihmisia, joista toiset olivat ennestaan tuttuja, kuten Leigh (joka 2-3 vuotta sitten vieraili Suomessa) ja Adelle (johon olimme tutustuneet Mildurassa ollessamme). Oli tosi kiva nahda heitakin pitkasta aikaa...:o)


Kristiina ja Warren Somerville pitivat huolta siita, etta meidan ei tarvinnut elaa sapattina pelkalla Sanalla...:o) Tapasimme picnic-lounaan yhteydessa muitakin tanne muuttaneita suomalaisia; tassa Australian suomalaisten klaania... Lahettivat kovasti terveisia kaikille tutuille Suomeen!!


Muitakin puolisuomalaisia kohtasimme: Anja ja Mirja Thomas kutsuivat meidat iltakonsertin jalkeen teelle. Kavi vain niin hassusti, etta iltaa istuessamme leiritilan portit olikin turvallisuussyysta laitettu lukkoon, emmeka paasseet pois alueelta. Ja kun petivaatteet olivat Somervilleilla, Thomasit jarjestivat meille hatamajoituksen: Anja nukkui yon aitinsa vieressa antaen meille majapaikan teltastaan...


Sunnuntaina nautimme Somervillejen olohuoneeksi muuttuneella takapihalla aidosta australialaisesta barbiesta, ei siis siita amerikkalaisesta tyttojen vaaristyneesta roolimallista, vaan maukkaista grilliherkuista hyvan seuran kera...:o) Vilma tuli visiitille sulhasensa Simonin kanssa; mukavan miehen han onkin loytanyt...



Ennen Janin ja mun lahtoa kavimme viela miehissa golfaamassa laheisella kentalla. Maassa maan tavalla; australialaiset ovat niin autokansaa, etta golfaamistakin harrastetaan yleisesti auton kera... Aussien puolustamiseksi pitaa tosin mainita, etta kuumana paivana auton kaytossa on kylla ideaa; auton katon alla on mukava varjopaikka ja eteneminen on sen verran vauhdikkaampaa, etta ilmavirtakin viilentaa...:o) Mutta kierros autossa istuen ei tuo sita mukavaa tunnetta, etta olisi tehnyt jotain fyysista...


Parilla peruskentalla kiertaminen on antanut sellaisen kuvan, etta kylla Suomessa on vaan hyva pelata. Taalla peruskentat ovat vahaisten sademaarien vuoksi melkoisen kuivia ja epatasaisia, kun taas Suomessa vaylat ovat useinkin mukavan vehreita... Hyvat ja kalliit kentat lienevat parempitasoisia (ehka rahalla pystyy "ostamaan" vetta kastelua varten tms), mutta niiden kiertaminen jai hamaan tulevaisuuteen...


Paikoin maisemat olivat toki varsin mukavia...


Kavin viime viikolla Ronald McDonaldin juttusilla (ei se varikkaasti pukeutunut kaveri, joka viihtyy tietyissa pikaruokapaikoissa, vaan hanen kaimansa). Han maarasi mulle vahvempia antibiootteja, korvatippoja ja nenasuihketta, kun olen edelleen puolikuuro. Kuulemma vali- ja ulkokorva ovat tulehtuneet ja korvarumpu turvonnut...:o( Ilmeisesti lentaminen on kuitenkin turvallista, koska pystyn tasaamaan paineet onteloissa ihan normaalisti...

Cairnsiin palattuamme edessa oli kauan kaivattu ja odotettu sukelluskurssi Great Barrier Reefilla. Itse asiassa palkattoman vapaani ehdoksi oli asetettu, etta Australiassa kaydessani kavisin riutalla sukeltamassa… Pomoni on nimittain ”ammattisukeltaja” ja hanen mielestaan olisi synti kayda nain lahella yhta nykymaailman suurimmista luonnonihmeista sukeltamatta siella… No, osittain tama ehto oli varmastikin leikinlaskua, mutta eipa sita itsekaan halunnut jattaa tallaista mahdollisuutta kayttamatta… Janikin oli sen verran innostunut asiasta, etta yhdessa tuumin istuttiin koulun penkeille…

Pari ensimmaista paivaa vietimme Cairnsin keskustassa teorian opiskelun seka allasharjoitusten parissa. Kun teoria ja sukelluslaitteiden kaytto alkoi olla hallussa, oli kokeiden aika. Tassa osa ryhmaa opiskelemassa hiukan ennen kokeita…


Kaikki suoriutuivat kokeista kirkkaasti lapi, jotkut (kuten Jani) jopa taysilla pistein… Olimme siis valmiita siirtymaan avovesiharjoituksiin, kaytannossa riutalle…:o) Sita ennen oli kuitenkin kulkeminen firman kaupan kautta; opastajat saavat varmaan provikkaa myymistaan tarvikkeista, niin innokkaasti meille myytiin maskeja ja snorkkeleita seka rapyloita… Alkoi oikein kuvottaa moinen ”pakkomyynti”…:o( Onhan sopiva maski ja rapylat toki mukavuustekijoita, ettei toisaalta vetta vuoda maskin sisaan eika toisaalta rapylat purista/heilu jaloissa. Mutta jotain siina on pielessa, jos etukateen annetaan ymmartaa, etta vuokravalineet kuuluvat hintaan, mutta kesken kaiken kerrotaankin, etta kaikkien olis syyta hankkia omat valineet… Suuri osa porukasta tekikin investointeja, mutta mun osalta tuotteet jaivat kaupan hyllylle; talla budjetilla sai riittaa se, etta mulle oli luvattu silmalasivoimakkuuksilla oleva maski…

Kolmantena aamuna lahdimme siis riutalle. Matkaa tehtiin pienehkolla aluksella, joka oli tarkoitettu vain paivaristeilyja varten. Me matkasimmekin riutalla odottavalle hieman isommalle laivalle (kuvassa), jossa oli majoitus- ja ruokailutilat, jopa kirjasto. Vaikka riutat hillitsevat huomattavasti merenkayntia, keinutusta oli kuitenkin siina maarin, etta se sai monien vatsan kiertamaan... Siina vaiheessa tajusi, kuinka viisas valinta kalliimpi liveaboard-matka (3 paivaa + 2 yota laivalla) olikaan...


Ilmeisesti mun olis sittenkin kannattanut tehda suositeltu investointi, kun laivamatkalla selvisi, etta firma oli unohtanut rantaan pyytamani (ja pariin kertaan muistuttamani) maskin voimakkuuksilla… Jouduinkin tekemaan ensimmaiset, sukelluskurssin suorittamiseen vaadittavat sukellukset puolisokeana! :o( Harmitti kylla aika lailla, kun oli maksanut itsensa kipeaksi siita, etta NAKEE vedenalaisen ihmeellisen maailman... Mutta se oli lohtuna, etta maski luvattiin toimittaa seuraavana paivana saapuvan paivaristeilijan mukana…

Tassa meidan ryhmamme ensimmainen puolisko lahdossa ensimmaiselle avovesisukellukselle…


Kuinka ollakaan, vaikka opastajani oli soittanut toimistolle seuraavana aamuna, maski unohdettiin jalleen rantaan!! :o( Ja kun asian laita valkeni, en enaa tiennyt, rajahtaako vaiko itkea… En voinut uskoa, miten tallainen voi olla mahdollista…? Kuinkahan monta kertaa asiasta olisi oikeasti pitanyt muistuttaa?!?

Pala lahti kuitenkin kurkusta, kun selvisi, etta paivalaivalla joku oli tarvinnut saman suuruusluokan voimakkuuksilla olevaa maskia, jonka sain kayttooni paivalaivan lahdettya rantaan. Ja voi sita riemua, kun lopulta pystyin kirkkain silmin NAKEMAAN, kuinka paljon elamaa pinnan alla oikeasti onkaan…:o) Silloin ymmarsin, mika on pointti sukeltamisessa; siihen asti se oli ollut lahinna jannittavaa suorittamista…


Se oli pieni yllatys, etta vedenalainen maailma sukeltajan silmin ei ole naytakaan aivan yhta varikkaalta kuin luontofilmien ja valokuvien perusteella oli kuvitellut. Mita syvemmalle sukelletaan, sita sinisemmaksi ymparisto muuttuu, johtuen valon ominaisuuksista; punainen vari lakkaa nakymasta 10m tietamissa, kun taas esim. vihrea ja sininen paasevat etenemaan huomattavan paljon syvemmalle… Kuvat pitaakin ottaa lahietaisyydelta ja/tai lisavalaistuksen avulla, jos halutaan saada aikaan varikkaita nakymia, etenkin hieman syvemmalla. Tastakin huolimatta maisemat olivat huikeita…:o)


2 paivan teoriaopiskelujen ja allasharjoitusten seka 2 paivan avovesiharjoitusten jalkeen kurssin pakollinen osuus oli suoritettu, eika kukaan reputtanut…:o)


Kurssin suorittamisen jalkeen oli huvisukellusten vuoro. Valitettavasti kuitenkin ensimmaisten sukellusten jalkeen Janin olo alkoi voipua ja lampo nousta, lieko sitten ollut merisairautta vaiko ihan vain normaalia flunssaa… Huvisukellukset jaivatkin hanen osaltaan valitettavan vahiin… Sen verran Jani toipui reissun loppua kohti, etta han innostui rapsimaan kuvia meista. Toisen epaonni oli toisen onni; mina sain seurakseni kauniin diving buddyn...;o)


Makin huomasin, etta maakravun sopeutuminen jatkuvaan pieneen keikutukseen ei sujunut aivan kivuttomasti; pari paivaa oli vatsa kuralla ja paatakin sarki. Ja ajoittainen meriveden maistelu sai mutkin toisinaan kaloja ”ruokkimaan”… Mutta vedessa ja varsinkin pinnan alla kaikki unohtui…:o)



Down we go...


Sukelluksen jalkeen on helppo hymyilla...:o)


Yosukelluksessa on omat haasteensa... Nakyvyys oli aika heikko, mutta lampun valokeilassa naki ihan kohtuullisti. Nakokentta oli kuitenkin kapea, joten buddyn liikkeita tuli seurattua normaalia useammin, ettei kadota kaveria...


Laivalla olis ollut mahdollisuus vuokrata vedenalainen kamera muutaman sukelluksen ajaksi. Harkitsin vuokraamista todella vakavasti, mutta kun toisaalta Jani oli sairaana ja toisaalta mulla oli osa sukelluksista jaanyt hieman "utuiseksi", paatinkin ihan vain nauttia kaikessa rauhassa vedenalaisen maailman ihmeista. Laivalta sai kuitenkin ostaa kokoelma-CD:n ammattikuvaajan ottamista parhaista paloista kaymissamme kohteissa. Nama vedenalaiset kuvat onkin peraisin talta CD:lta…

Pinnan alla oli todella paljon varikkaita kaloja, kuten naita ”keltapyrstoisia fusiliereita”…


tai ”nokkakorallikaloja” (beaked coral fish)…


Tulipa vierelle tallainen ”kyttyrapainen papukaijakalakin” (humphead parrotfish)…


sattuipa kerran nakopiiriin myos hai... Onneksi ei kuitenkaan "The Great White" vaan pieni, metrin mittainen valkoevahai, joka arkana kalana yleensa ui piiloon, ennen kuin sita ehtii havaita...


Muutaman kerran kilpikonnakin uiskenteli vastaan…:o) Kerran jopa muutamat ryhmamme sukeltajat paasivat rapsuttamaan konnan kilpea (konnat siis tykkaa rapsuttamisesta vahan kuin koiratkin). Ma en valitettavasti ehtinyt saada vuoroa, ennen kuin konna lipui ahtaampaan koloon…


Cairnsissa ollessamme tapasimme jalleen ystavamme Louise&John Cookin, joihin olimme tutustuneet Alice Springsin kirkossa. He asuvat Brisbanen seudulla, mutta ovat lahteneet pitkalle lomalle asuntovaununsa kanssa… He kutsuivatkin meidat kirkon jalkeen ”kotiinsa” lounaalle, jonka jalkeen kavimme tutustumassa laheisiin Crystal Cascades –vesiputouksiin.


Siella selvisi, etta paitsi etta Australiassa on myrkyllisia elamia, niin myos myrkyllisia kasveja! Kukapa olisi uskonut, etta taman kasvin lehtiin koskeminen voi aiheuttaa todella kivuliaan myrkytyksen…


Cairns sijaitsee kauniilla paikalla sademetsaisten vuorten ja koralliriuttojen rauhoittaman meren valissa. Uimarantaa keskustassa ei kuitenkaan ole, vaan esplanadin reunalla on matala, mutainen ranta…


Sen sijaan hiukan keskustan ulkopuolella on pohjoisten rantojen esikaupunkialueet, joilla on sitakin hienommat beachit…


Vuoristossa on puolestaan pieni Kurandan kaupunki, joka elaa vahvasti turismin voimin. Kurandan turismi perustuu erityisesti sademetsia ja vuoristomaisemia halkovaan vanhaan rautatiehen seka kaupungin laheisyydessa olevaan isoon vesiputoukseen. Junamatka kauniissa maisemissa olis varmastikin ollut upea elamys, mutta sen verran kovaa hintaa siita pyydettiin (eika kyseessa ollut edes hoyryjuna), etta me paatettiin liikkua omatoimisesti autolla… Osuimme kuitenkin putouksille samaan aikaan kuin juna ja sen sadat matkustajat…


Itse putoukset olivat kuitenkin pienoinen pettymys: olimme paikalla ehka kuivimpaan aikaan vuodesta, kuivan talven jalkeen ennen kesasateita… Niinpa vesimaara putouksessa oli varsin vaatimaton…


Matkatessamme kohti etelaa ajoimme Atherton Tablelandsin ylankoalueen lapi. Maisemat vaihtelivat rehevista sademetsista karuihin ylamaan tasankoihin... Matkan varrella vastaan tuli muutamia putouksia, kuten Millaa Millaa Falls...


ja Australian korkein (268m) vesiputous, Wallaman Falls...


Tablelandsilla on myos nayttava "Curtain Fig Tree", jonka ilmajuuret muodostavat valtavan, n.15m korkean "verhon"... Tamakin puu on siis viikunapuu, joskin suurella todennakoisyydella erilainen kuin mihin Sakkeus aikanaan kiipesi...


Bongasimme jalleen lisaa elaimia...




ja niiden kuvia...:o)


Cairnsista hieman etelaan pain sijaitsee kaupunki nimelta Innisfail, jonka kupeessa on upea virkistysalue nimelta Paronella Park. Tai oikeammin sanottuna puisto oli virkistysalue; nykyaan se on ennemminkin museo… Alueen on rakentanut 1930-luvulla espanjasta maahan muuttanut mies nimelta José Paronella, joka oli paitsi ahkera ja taitava kasistaan, myos melkoinen keksija. Puiston keskeisena osana on tama vesiputous, johon José toimintaperiaatteen kuultuaan rakensi itselleen Queenslandin ensimmaisen vesivoimalan (havaittavissa kuvan oikeassa reunassa, kun tarkkaan katsoo)


Jose oli muutenkin aikaansa edella: Tassa linnassa, joka sittemmin on valitettavasti suurelta osin palanut, oli aikanaan juhlasali, joka toimi mm. elokuvateatterina ja juhlanviettopaikkana. Salin keskella katosta roikkui valtava peilipallo, vuosikymmenia ennen disko-aikaa…


Puistoa halkoo useat kujat, joita pitkin on ollut ja on edelleen mukava tallustella ilman kiireita, luontoa seuraten… Eras vaikuttavimmista kujista on tama ”Kauri Avenue”, joka johtaa putoukselle komeiden Kauri-mantyjen reunustamana. José itse ei kuitenkaan paassyt nauttimaan visionsa nayttavasta lopputuloksesta; puuthan eivat kasva kovin nopeasti…


Alueen kuvatuin paikka on kuitenkin tama tennis/boule-kenttien vieressa ollut kahvila/paviljonki-rakennus. Huomionarvoista on myos se, etta etualalla nakyva suihkulahde toimii painovoiman avulla…


Alueelle oli kaivettu tunneli, suunnitelmana tehda siita akvaario. Hanke ei sellaisenaan kuitenkaan koskaan toteutunut, mutta se avasi vaylan toiselle, pienemmalle vesiputoukselle. Tunnelin autioiduttua sen ovat vallanneet pienenpienet uhanalaiset lepakot...


Paasylipun hinta tuntui aika suolaiselta, mutta kun samalla lipulla sai yopya alueen leirinta-alueella ja hintaan kuului myos valaistu yokierros, suolan maku laimeni. Upealta alue nayttaa iltavalaistuksessakin...:o)



Cairnsin ja Townsvillen puolessavalissa on Australian sateisin kolkka, kaupunki nimelta Tully: sademaara keskimaarin 4,1m/vuosi. Tama kultainen saapas on yhta korkea kuin ennatysvuoden sademaara: 7,9m! Ja kuten maassa tapana on, taalla otetaan hyoty irti kaikesta erikoisesta… Niinpa Tullyssa jarjestetaankin vuosittain kansalliset saappaanheiton mestaruuskilpailut; lieko lajinvalinnalla mitaan tekoa silla, etta alueen kaksi suurinta etnista yhteisoa ovat italialaiset ja suomalaiset…:o)


Tully on tunnettu myos hyvana koskenlaskupaikkana. Meillakin oli ollut mielessa, etta koskenlaskua (white water rafting) vois olla kiva kokeilla. Valitettavasti Jani oli edelleen flunssainen, eika Tullyyn saapuessamme kokenut oloansa kovin aktiiviseksi… Han kuitenkin kannusti mua tekemaan reissun, ettei jaa myohemmin kaivelemaan. Niinpa paatin varata paikan itselleni, vaikka tuntuikin kurjalta Janin puolesta… Olimme yota laheisella Mission Beachilla, joka on kuuluisa paratiisilomakohde ja josta oli jarjestetty kyyditys rafting-paikalle. Jatin siis Janin ja auton kirjaimellisesti rannalle… jossa naimme nayttavan auringonnousun…:o)


Mission Beachilta bussiin nousi kolme muutakin koskenlaskijaa, kaikki Englannista. Tutustuimme sen verran matkan aikana, etta halusimme vetaa yhta koytta ja laskea samassa tiimissa… Ja kun porukkaan lyottaytyi viela yksi miellyttava pariskunta seka pari rentoa opasta, lopputuloksena oli todella mukava tiimi, jolla oli loistava yhteishenki…:o)


Tully River on Australian parhaita koskenlaskupaikkoja, vaikeusastetta 3-4 (asteikolla 1-6). Kosket olivat siis paikoin haastaviakin, mutta kuitenkin hyvassa opastuksessa aloittelijoillekin soveltuvia.


Mulle jarjestyi eturivista aitiopaikka, jossa sai paallensa parhaat parskeet…:o)