Cairnsiin palattuamme edessa oli kauan kaivattu ja odotettu sukelluskurssi Great Barrier Reefilla. Itse asiassa palkattoman vapaani ehdoksi oli asetettu, etta Australiassa kaydessani kavisin riutalla sukeltamassa… Pomoni on nimittain ”ammattisukeltaja” ja hanen mielestaan olisi synti kayda nain lahella yhta nykymaailman suurimmista luonnonihmeista sukeltamatta siella… No, osittain tama ehto oli varmastikin leikinlaskua, mutta eipa sita itsekaan halunnut jattaa tallaista mahdollisuutta kayttamatta… Janikin oli sen verran innostunut asiasta, etta yhdessa tuumin istuttiin koulun penkeille…

Pari ensimmaista paivaa vietimme Cairnsin keskustassa teorian opiskelun seka allasharjoitusten parissa. Kun teoria ja sukelluslaitteiden kaytto alkoi olla hallussa, oli kokeiden aika. Tassa osa ryhmaa opiskelemassa hiukan ennen kokeita…


Kaikki suoriutuivat kokeista kirkkaasti lapi, jotkut (kuten Jani) jopa taysilla pistein… Olimme siis valmiita siirtymaan avovesiharjoituksiin, kaytannossa riutalle…:o) Sita ennen oli kuitenkin kulkeminen firman kaupan kautta; opastajat saavat varmaan provikkaa myymistaan tarvikkeista, niin innokkaasti meille myytiin maskeja ja snorkkeleita seka rapyloita… Alkoi oikein kuvottaa moinen ”pakkomyynti”…:o( Onhan sopiva maski ja rapylat toki mukavuustekijoita, ettei toisaalta vetta vuoda maskin sisaan eika toisaalta rapylat purista/heilu jaloissa. Mutta jotain siina on pielessa, jos etukateen annetaan ymmartaa, etta vuokravalineet kuuluvat hintaan, mutta kesken kaiken kerrotaankin, etta kaikkien olis syyta hankkia omat valineet… Suuri osa porukasta tekikin investointeja, mutta mun osalta tuotteet jaivat kaupan hyllylle; talla budjetilla sai riittaa se, etta mulle oli luvattu silmalasivoimakkuuksilla oleva maski…

Kolmantena aamuna lahdimme siis riutalle. Matkaa tehtiin pienehkolla aluksella, joka oli tarkoitettu vain paivaristeilyja varten. Me matkasimmekin riutalla odottavalle hieman isommalle laivalle (kuvassa), jossa oli majoitus- ja ruokailutilat, jopa kirjasto. Vaikka riutat hillitsevat huomattavasti merenkayntia, keinutusta oli kuitenkin siina maarin, etta se sai monien vatsan kiertamaan... Siina vaiheessa tajusi, kuinka viisas valinta kalliimpi liveaboard-matka (3 paivaa + 2 yota laivalla) olikaan...


Ilmeisesti mun olis sittenkin kannattanut tehda suositeltu investointi, kun laivamatkalla selvisi, etta firma oli unohtanut rantaan pyytamani (ja pariin kertaan muistuttamani) maskin voimakkuuksilla… Jouduinkin tekemaan ensimmaiset, sukelluskurssin suorittamiseen vaadittavat sukellukset puolisokeana! :o( Harmitti kylla aika lailla, kun oli maksanut itsensa kipeaksi siita, etta NAKEE vedenalaisen ihmeellisen maailman... Mutta se oli lohtuna, etta maski luvattiin toimittaa seuraavana paivana saapuvan paivaristeilijan mukana…

Tassa meidan ryhmamme ensimmainen puolisko lahdossa ensimmaiselle avovesisukellukselle…


Kuinka ollakaan, vaikka opastajani oli soittanut toimistolle seuraavana aamuna, maski unohdettiin jalleen rantaan!! :o( Ja kun asian laita valkeni, en enaa tiennyt, rajahtaako vaiko itkea… En voinut uskoa, miten tallainen voi olla mahdollista…? Kuinkahan monta kertaa asiasta olisi oikeasti pitanyt muistuttaa?!?

Pala lahti kuitenkin kurkusta, kun selvisi, etta paivalaivalla joku oli tarvinnut saman suuruusluokan voimakkuuksilla olevaa maskia, jonka sain kayttooni paivalaivan lahdettya rantaan. Ja voi sita riemua, kun lopulta pystyin kirkkain silmin NAKEMAAN, kuinka paljon elamaa pinnan alla oikeasti onkaan…:o) Silloin ymmarsin, mika on pointti sukeltamisessa; siihen asti se oli ollut lahinna jannittavaa suorittamista…


Se oli pieni yllatys, etta vedenalainen maailma sukeltajan silmin ei ole naytakaan aivan yhta varikkaalta kuin luontofilmien ja valokuvien perusteella oli kuvitellut. Mita syvemmalle sukelletaan, sita sinisemmaksi ymparisto muuttuu, johtuen valon ominaisuuksista; punainen vari lakkaa nakymasta 10m tietamissa, kun taas esim. vihrea ja sininen paasevat etenemaan huomattavan paljon syvemmalle… Kuvat pitaakin ottaa lahietaisyydelta ja/tai lisavalaistuksen avulla, jos halutaan saada aikaan varikkaita nakymia, etenkin hieman syvemmalla. Tastakin huolimatta maisemat olivat huikeita…:o)


2 paivan teoriaopiskelujen ja allasharjoitusten seka 2 paivan avovesiharjoitusten jalkeen kurssin pakollinen osuus oli suoritettu, eika kukaan reputtanut…:o)


Kurssin suorittamisen jalkeen oli huvisukellusten vuoro. Valitettavasti kuitenkin ensimmaisten sukellusten jalkeen Janin olo alkoi voipua ja lampo nousta, lieko sitten ollut merisairautta vaiko ihan vain normaalia flunssaa… Huvisukellukset jaivatkin hanen osaltaan valitettavan vahiin… Sen verran Jani toipui reissun loppua kohti, etta han innostui rapsimaan kuvia meista. Toisen epaonni oli toisen onni; mina sain seurakseni kauniin diving buddyn...;o)


Makin huomasin, etta maakravun sopeutuminen jatkuvaan pieneen keikutukseen ei sujunut aivan kivuttomasti; pari paivaa oli vatsa kuralla ja paatakin sarki. Ja ajoittainen meriveden maistelu sai mutkin toisinaan kaloja ”ruokkimaan”… Mutta vedessa ja varsinkin pinnan alla kaikki unohtui…:o)



Down we go...


Sukelluksen jalkeen on helppo hymyilla...:o)


Yosukelluksessa on omat haasteensa... Nakyvyys oli aika heikko, mutta lampun valokeilassa naki ihan kohtuullisti. Nakokentta oli kuitenkin kapea, joten buddyn liikkeita tuli seurattua normaalia useammin, ettei kadota kaveria...


Laivalla olis ollut mahdollisuus vuokrata vedenalainen kamera muutaman sukelluksen ajaksi. Harkitsin vuokraamista todella vakavasti, mutta kun toisaalta Jani oli sairaana ja toisaalta mulla oli osa sukelluksista jaanyt hieman "utuiseksi", paatinkin ihan vain nauttia kaikessa rauhassa vedenalaisen maailman ihmeista. Laivalta sai kuitenkin ostaa kokoelma-CD:n ammattikuvaajan ottamista parhaista paloista kaymissamme kohteissa. Nama vedenalaiset kuvat onkin peraisin talta CD:lta…

Pinnan alla oli todella paljon varikkaita kaloja, kuten naita ”keltapyrstoisia fusiliereita”…


tai ”nokkakorallikaloja” (beaked coral fish)…


Tulipa vierelle tallainen ”kyttyrapainen papukaijakalakin” (humphead parrotfish)…


sattuipa kerran nakopiiriin myos hai... Onneksi ei kuitenkaan "The Great White" vaan pieni, metrin mittainen valkoevahai, joka arkana kalana yleensa ui piiloon, ennen kuin sita ehtii havaita...


Muutaman kerran kilpikonnakin uiskenteli vastaan…:o) Kerran jopa muutamat ryhmamme sukeltajat paasivat rapsuttamaan konnan kilpea (konnat siis tykkaa rapsuttamisesta vahan kuin koiratkin). Ma en valitettavasti ehtinyt saada vuoroa, ennen kuin konna lipui ahtaampaan koloon…


Cairnsissa ollessamme tapasimme jalleen ystavamme Louise&John Cookin, joihin olimme tutustuneet Alice Springsin kirkossa. He asuvat Brisbanen seudulla, mutta ovat lahteneet pitkalle lomalle asuntovaununsa kanssa… He kutsuivatkin meidat kirkon jalkeen ”kotiinsa” lounaalle, jonka jalkeen kavimme tutustumassa laheisiin Crystal Cascades –vesiputouksiin.


Siella selvisi, etta paitsi etta Australiassa on myrkyllisia elamia, niin myos myrkyllisia kasveja! Kukapa olisi uskonut, etta taman kasvin lehtiin koskeminen voi aiheuttaa todella kivuliaan myrkytyksen…


Cairns sijaitsee kauniilla paikalla sademetsaisten vuorten ja koralliriuttojen rauhoittaman meren valissa. Uimarantaa keskustassa ei kuitenkaan ole, vaan esplanadin reunalla on matala, mutainen ranta…


Sen sijaan hiukan keskustan ulkopuolella on pohjoisten rantojen esikaupunkialueet, joilla on sitakin hienommat beachit…


Vuoristossa on puolestaan pieni Kurandan kaupunki, joka elaa vahvasti turismin voimin. Kurandan turismi perustuu erityisesti sademetsia ja vuoristomaisemia halkovaan vanhaan rautatiehen seka kaupungin laheisyydessa olevaan isoon vesiputoukseen. Junamatka kauniissa maisemissa olis varmastikin ollut upea elamys, mutta sen verran kovaa hintaa siita pyydettiin (eika kyseessa ollut edes hoyryjuna), etta me paatettiin liikkua omatoimisesti autolla… Osuimme kuitenkin putouksille samaan aikaan kuin juna ja sen sadat matkustajat…


Itse putoukset olivat kuitenkin pienoinen pettymys: olimme paikalla ehka kuivimpaan aikaan vuodesta, kuivan talven jalkeen ennen kesasateita… Niinpa vesimaara putouksessa oli varsin vaatimaton…


Matkatessamme kohti etelaa ajoimme Atherton Tablelandsin ylankoalueen lapi. Maisemat vaihtelivat rehevista sademetsista karuihin ylamaan tasankoihin... Matkan varrella vastaan tuli muutamia putouksia, kuten Millaa Millaa Falls...


ja Australian korkein (268m) vesiputous, Wallaman Falls...


Tablelandsilla on myos nayttava "Curtain Fig Tree", jonka ilmajuuret muodostavat valtavan, n.15m korkean "verhon"... Tamakin puu on siis viikunapuu, joskin suurella todennakoisyydella erilainen kuin mihin Sakkeus aikanaan kiipesi...


Bongasimme jalleen lisaa elaimia...




ja niiden kuvia...:o)


Cairnsista hieman etelaan pain sijaitsee kaupunki nimelta Innisfail, jonka kupeessa on upea virkistysalue nimelta Paronella Park. Tai oikeammin sanottuna puisto oli virkistysalue; nykyaan se on ennemminkin museo… Alueen on rakentanut 1930-luvulla espanjasta maahan muuttanut mies nimelta José Paronella, joka oli paitsi ahkera ja taitava kasistaan, myos melkoinen keksija. Puiston keskeisena osana on tama vesiputous, johon José toimintaperiaatteen kuultuaan rakensi itselleen Queenslandin ensimmaisen vesivoimalan (havaittavissa kuvan oikeassa reunassa, kun tarkkaan katsoo)


Jose oli muutenkin aikaansa edella: Tassa linnassa, joka sittemmin on valitettavasti suurelta osin palanut, oli aikanaan juhlasali, joka toimi mm. elokuvateatterina ja juhlanviettopaikkana. Salin keskella katosta roikkui valtava peilipallo, vuosikymmenia ennen disko-aikaa…


Puistoa halkoo useat kujat, joita pitkin on ollut ja on edelleen mukava tallustella ilman kiireita, luontoa seuraten… Eras vaikuttavimmista kujista on tama ”Kauri Avenue”, joka johtaa putoukselle komeiden Kauri-mantyjen reunustamana. José itse ei kuitenkaan paassyt nauttimaan visionsa nayttavasta lopputuloksesta; puuthan eivat kasva kovin nopeasti…


Alueen kuvatuin paikka on kuitenkin tama tennis/boule-kenttien vieressa ollut kahvila/paviljonki-rakennus. Huomionarvoista on myos se, etta etualalla nakyva suihkulahde toimii painovoiman avulla…


Alueelle oli kaivettu tunneli, suunnitelmana tehda siita akvaario. Hanke ei sellaisenaan kuitenkaan koskaan toteutunut, mutta se avasi vaylan toiselle, pienemmalle vesiputoukselle. Tunnelin autioiduttua sen ovat vallanneet pienenpienet uhanalaiset lepakot...


Paasylipun hinta tuntui aika suolaiselta, mutta kun samalla lipulla sai yopya alueen leirinta-alueella ja hintaan kuului myos valaistu yokierros, suolan maku laimeni. Upealta alue nayttaa iltavalaistuksessakin...:o)



Cairnsin ja Townsvillen puolessavalissa on Australian sateisin kolkka, kaupunki nimelta Tully: sademaara keskimaarin 4,1m/vuosi. Tama kultainen saapas on yhta korkea kuin ennatysvuoden sademaara: 7,9m! Ja kuten maassa tapana on, taalla otetaan hyoty irti kaikesta erikoisesta… Niinpa Tullyssa jarjestetaankin vuosittain kansalliset saappaanheiton mestaruuskilpailut; lieko lajinvalinnalla mitaan tekoa silla, etta alueen kaksi suurinta etnista yhteisoa ovat italialaiset ja suomalaiset…:o)


Tully on tunnettu myos hyvana koskenlaskupaikkana. Meillakin oli ollut mielessa, etta koskenlaskua (white water rafting) vois olla kiva kokeilla. Valitettavasti Jani oli edelleen flunssainen, eika Tullyyn saapuessamme kokenut oloansa kovin aktiiviseksi… Han kuitenkin kannusti mua tekemaan reissun, ettei jaa myohemmin kaivelemaan. Niinpa paatin varata paikan itselleni, vaikka tuntuikin kurjalta Janin puolesta… Olimme yota laheisella Mission Beachilla, joka on kuuluisa paratiisilomakohde ja josta oli jarjestetty kyyditys rafting-paikalle. Jatin siis Janin ja auton kirjaimellisesti rannalle… jossa naimme nayttavan auringonnousun…:o)


Mission Beachilta bussiin nousi kolme muutakin koskenlaskijaa, kaikki Englannista. Tutustuimme sen verran matkan aikana, etta halusimme vetaa yhta koytta ja laskea samassa tiimissa… Ja kun porukkaan lyottaytyi viela yksi miellyttava pariskunta seka pari rentoa opasta, lopputuloksena oli todella mukava tiimi, jolla oli loistava yhteishenki…:o)


Tully River on Australian parhaita koskenlaskupaikkoja, vaikeusastetta 3-4 (asteikolla 1-6). Kosket olivat siis paikoin haastaviakin, mutta kuitenkin hyvassa opastuksessa aloittelijoillekin soveltuvia.


Mulle jarjestyi eturivista aitiopaikka, jossa sai paallensa parhaat parskeet…:o)