Sen verran rauhalliselta ranta vaikutti, etta yovyin muutaman yon rantakadun varrella, tosin joka yo hieman eri paikassa. Aamun valjetessa oli kiva nostaa hetkeksi paata ja katsella kuinka kuntoaan ylla pitavat lenkkeilijat kirmaavat pitkin Strandia auringon noustessa meresta… ja sitten kaantaa kylkea ja jatkaa unia, nythan on loma…:o)
Olin Townsvillessa sapatin aikaan. Kirkko ei ollut ihan pieni, mutta vakea oli paikalla vain 20-30 henkea… Lahes koko seurakunta oli tuolloin yhdessa camppaamassa. Saarna kuultiinkin silla kertaa videolta: Doug Bachelorin todistus (The Richest Caveman) on todella mielenkiintoinen ja puhutteleva tarina Dougin varikkaista vaiheista; kannattaa katsoa/lukea, jos joskus on siihen mahdollisuus…
Sapatti-iltapaivana kavin ihailemassa maisemia keskustakuvaa hallitsevalta 300m korkealta Castle Hillin kukkulalta. Kaupungin edustalla oleva Magnetic Island vaikuttaa tosiaan jannittavan vetovoimaiselta… Vetovoimainen nimi johtuu siita, etta kapteeni Cookin kompassin kerrotaan liikahtaneen kummallisesti saaren lahistolla. Toisaalta nimi on myos sikali kuvaava, etta saari vetaa niin turisteja kuin paikallisiakin viikonloppu- ja pidemmillekin lomille… Nayttaisi silta, etta saari on aivan lahietaisyydella, mutta on sinne kuitenkin 8km matkaa…
Viereisella kukkulalla oli puolestaan paikallisten porhojen asuinalue. Maet taalla ovat toisinaan kaupunkialueellakin varsin jyrkkia, mutta tokihan rikkailla on varaa kayttaa isoja moottoreita ja raskasta kaasujalkaa (ja kylla meidankin punainen orhimme selvisi koetuksesta…:o)
Maen jyrkkyydella on puolensa: rankan kipuamisen vastapainoksi sinne on mahdollista rakentaa useampia isompiakin lukaaleja, niin etta kaikilla on mahdollisuus upeisiin merinakoaloihin…
Jania odotellessa kavin Reef HQ akvaariossa, joka on siis erikoistunut Pohjois-Queenslandin rannikon edustalla olevan Suuren Valliriutan (Great Barrier Reef) elaimistoon, koralleista ja merihevosista lukuisiin kaloihin ja ayriaisiin seka kilpikonniin…
Opin muun muassa, etta korallitkin ovat elaimia, vaikka toisin voisi kuvitella… Korallien ”luuranko” on asunto lukuisille pienille polyypeille, jotka ovat siis elaimia, yleensa vielapa myrkyllisia (harvemmin tosin ihmiselle haitallisia)… Toisaalta korallit elavat symbioosissa eraanlaisten levakasvien kanssa, jotka antavat niille energian lisaksi kauniin varin. Levat kuten muutkin kasvit puolestaan tarvitsevat auringonvaloa elaakseen, joten korallit eivat pysty elamaan kovin syvalla.
Jannittavaa sinallaan, etta muuten samannakoinen koralli voi olla erivarinen; polyyppi on sama, mutta kasvi eri… Koralleja on myos monenlaisia erityyppisia ja –muotoisia… Ihmeellinen maailma!
Eras suloisimmista koralliriutan asukeista on Nemo eli virallisesti vuokkokala, joka kieltamatta on varsin sympaattinen otus kurkkiessaan merivuokon suojista. Merivuokot ovat korallien sukulaisia ja siis myrkyllisia, joten kalat pysyvat yleensa erossa niista. Mutta tietyn tyyppisia kaloja korallit eivat pysty vahingoittamaan ja niinpa korallit tarjoavatkin suojan naille kaloille muilta saalistajilta… Kalat puolestaan tarjoavat vuokoille ruoantahteita ravinnoksi...
Paitsi etta paiva akvaariossa oli sikali mielenkiintoinen, etta siella oppi tuntemaan erilaisia riutan elaimia, se oli sikali hyodyllinen, etta siella oppi varomaan vaarallisia elaimia, kuten tassa uiskelteleva leijonakala (lionfish)…
seka ampiaismeduusa (box jellyfish), jonka myrkky on luokiteltu maailman tappavimmaksi… Tama jattilaiskokoinen meduusa voi kasvattaa jopa 60 3-metrista lonkeroa, joista jokaisessa on 300 myrkyllista pistinta senttimetria kohden! Onneksi nama hengenvaaralliset meduusat uiskentelevat naissa vesissa vain kesa-aikaan… (mika sinallaan on paikallisille kurjaa, kun kuumimpaan aikaan on syyta valttaa meressa uintia)
Riutan elaimistoon kuuluu myos hait, mutta onneksi lahinna pienet sellaiset. Opimme myos, etta etenkin nama pienet hait ovat todella arkoja elaimia, jotka yleensa uiskentelevat rauhallisesti pois ennen kuin niita edes ehtii huomata…
Jani oli kielikokeen jalkeen (joka muuten oli mennyt varsin hyvin) viettanyt enimman aikaa Rockhamptonissa, auttaen Samin ystavaa, Mattia, talon remontoinnissa. Kuvia talta ajalta ei juuri ole, mutta kuulemma Matt oli upeita ratkaisuja keksinyt ja toteuttanut… Jotain jannittavaa oli Janinkin kameraan naemma tarttunut…
Kun Janin juna saapui Townsvilleen, jatkoimme matkaa yhdessa toimin eteenpain ja ylospain, kuten polunkavijoissa on aikanaan opittu… Tropiikin koittamisen huomaa paitsi kevattalven ”kesaisesta” lammosta (25-30 astetta), niin myos siita, etta tienvarret ovat taynnansa milloin banaanipuita (”sadetakkien” kera; pitaneeko pussit paremmin lampoa ja kosteutta sisallaan ja siten nopeuttaa kasvua…?)
milloin yllattavan kookkaaksi "metsaksi" kasvavaa sokeriruokoa…
Sokeriruo'on keraamiseen kaytetaan jannittavan nakoista laitetta...
ja keratyt ruo'ot kuljetetaan sokeritehtaaseen tallaisilla pienilla junilla... Naiden sokerijunien kapeita raiteita meneekin siella taalla pitkin poikin; taalla yleisin liikennemerkki lieneekin "varo junaa"...
Koillis-Australian rannikkoseudulla on paljon rehevaa kasvustoa ja vuoristoisessa maastossa maisemat ovat paikoin varsin kauniita…
ja tiet paikoin hauskan makisia ja mutkittelevia; ainakin kuskille, lieko matkustaja samaa mielta…
Saavuttuamme ”trooppisen pohjolan” toiseen suureen kaupunkiin, Cairnsiin, pidimme lahinna vain pienen ”tankkaustauon” (niin polttoaineen kuin ruokien ja puhtaiden vaatteidenkin suhteen) ja jatkoimme matkaa viela pohjoisemmaksi, Daintreen sademetsa-alueelle. Sinallaan luonnollista, etta World Heritage -listatulla ”Wet Tropics Rainforest”-alueella sataa usein, ja niinpa mekin osuimme paikalle pilviseen ja tihkuttelevaan aikaan… Aurinkoiset kuvat olisivat mukavamman nakoisia, mutta tama lienee lahempana takalaista arkipaivaa…
Meidan seikkailut sademetsa-alueella jaivat varsin pintapuolisiksi, silla mielessa oli muitakin intresseja… Ehka olisi tarvittu hiukan enemman aikaa ja kenties pidempia kavelyretkia, silla pari ”short walkia” ei tehnyt lahtematonta vaikutusta trooppisista sademetsista (selvasti mieleenpainuvampia olivat Tasmanian ja Gippslandin sademetsat). Ehka asiaan vaikuttaa myos se, etta muutaman viimeisen kuukauden aikana sademaarat ovat olleet suhteellisen vahaisia; kuuman ja kostean kesan jalkeen luonto on varmastikin viela rehevampaa… Mutta oli paikoin varsin hienojakin nakymia...
Valitettavasti kuvassa nakyvan Cape Tribulationin huipun lookout-paikka oli korjaustoiden takia suljettu.
Mutta onneksi rannallakin oli mielenkiintoista nahtavaa, kuten nama mangrove-puut, joiden juuret ovat osittain maan-/vedenpinnan ylapuolella, jotta ne pystyvat hengittamaan…
ja matalasta rantavedesta loytyneet pienet otukset (mita lie ovatkaan)…
seka rantahietikolle koloja kaivavat pikkuiset ravut, jotka pyorittavat hiekasta pienia palloja ja sitten tyontavat ne kolon ulkopuolelle erilaisiin asetelmiin…:o)
Kas kummaa, onko emut tropiikissa erinakoisia kuin etelampana? Taalla Pohjois-Australiassa ei kuitenkaan varoiteta emuista, vaan samansukuisista kasuaareista, jotka ovatkin viela kookkaampia, ollen Australian suurimpia lintuja. Valitettavasti emme ole onnistuneet nakemaan luonnossa tata nayttavaa lintua varikkaine kyparineen, kauloineen ja helttoineen; kasuaari onkin uhanalainen ja siten harvinainen naky nykypaivan Australian luonnossa… Toisaalta ehka hyvakin, etta kasuaari ei tullut metsassa kavellessa vastaan; se on nimittain maailman vaarallisimmaksi luokiteltu lintu kokonsa ja aggressiivisuutensa takia...
Mutta villikalkkunoita (bush turkey) on vastaan tullut useaan otteeseen…
Sademetsa-alueelta loytyi myos paljon tallaisia kierteella olevia ”liaaneja”. Ne ovat koynnoskasveja, jotka kasvavat toisen puun ymparille. Ja jos koynnos kasvaa nopeammin kuin isantapuunsa, sen paino saattaa kaataa ja tappaa isannan, jolloin koynnos jaa yksin elamaan tallaisena liaanina…
Tassakin on vastaavanlainen kasvi kasvanut isantapuunsa ymparille, lopulta tappaen sen…
Tropiikissa voisi viihtya pidempaankin… nain talviaikaan… Mutta kesalla lampotila nousee turhankin korkeaksi, mika kosteuden kera voisi olla aika ahdistavan kuumaa. Niin houkuttelevalta kuin se tuntuisikin viilentaa itseaan vedessa, taalla pitaa olla varuillaan, etenkin kesa-aikaan, kun kaytannossa nakymattomat ja hengenvaaralliset meduusat lisaantyvat…
Mutta myos talviaikaan on syyta miettia, missa veteen pulahtaa; krokotiilit nimittain viihtyvat pohjoisen Australian vesistoissa…
Vaikkakin olemme paaosin pyrkineet tekemaan ruokamme itse, mielikuvitus leirikeittion herkkuihin on valilla paassyt loppumaan ja lievaa kyllastymista riisiin ja papuihin seka tonnikalamakaroniin on havaittavissa…;o) Olemmekin valilla taydentaneet ruokavaliotamme ravintoloissakin (hinnat taalla on suurinpiirtein samanhintaisia kuin Suomessa, mutta eri valuutassa – ts. jonkin verran halvempia), valilla roskaruoallakin. Merkille on pistanyt mm. sellainen yksityiskohta, etta kebab taalla ei yleensa riita ateriaksi, vaan tarjolla on usein vain pieni rullakebab, joka on lahinna arvokas valipala… Mutta toisaalta pelkalla hampurilaisellakin voi saada vatsan pinkeaksi: Eraan pienen kylan ilmaisella leirinta-alueella naimme lehti-artikkelin paikan ravintolasta, jonka hampurilaisia pidettiin maankuuluina, jopa –parhaina. Ja kun kerran paikalle oltiin eksytty, paatettiin kayda testaamassa kylan erikoisuutta… Olihan siina purtavaa toviksi jos toiseksikin…:o) Mutta oli kotitekoiset meksikolaistyyliin maustetut pihvit lisukkeineen herkullisiakin… tassa oli hinta/maara-suhde kohdallaan, ihan heti ei tarvinnut syoda uudestaan…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti